sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Raskaudesta palautuminen

Nyt uskallan kirjoittaa tästä, koska koen palautuneeni nyt vihdoin kokonaan. En tiedä onko se vaan sitä, että on tullut vuoden vaihteesta asti nukuttua enemmän tai ehkä paremmin, kun Akselin yösyömiset loppuivat vissiin uuden sängyn ja patjan myötä kuin seinään. Ei ne yöt vielä kuitenkaan ihan kokonaisia ole, kun pikku ukkeli pyörii itsensä ties mille mutkalle sängyssä ja sitten huudetaan apua. Ja vaikka nukkuisikin koko yön, niin itse en osaa vielä oikein. Hätkähdän välillä kuuntelemaan ja käyn yleensä silloin vessassa ja tarkastamassa tilanteen. Ei sille vaan voi mitään.

Akseli saavutti viime maanantaina 9 kk ja jäin miettimään, että raskaus kestää saman verran. Melko pitkä taival jo siis takana kieltämättä. Puolitoista vuotta ollut jo olemassa periaatteessa. On myös sanottu, että toipuminen kestää suunnilleen saman ajan ja omalla kohdalla se on aika lailla pitänyt kutinsa. Vaikka imetys loppui jo 5 kk kohdilla vähän huomaamatta, niin hitaasti hormonien vaikutus näemmä loppuu. 

Kylmää, mutta kaunista ollut ulkona

Suunnilleen kuukauden verran olo on parantunut ja tuntuu, että pää alkanut toimimaan taas paremmin. Jaksan treenejä paremmin ja jatkuvat mystiset lihaskivut ovat alkaneet katoamaan. Olen alkanut jopa uskomaan itseeni, että ehkä en olekaan niin surkeassa kunnossa. Ei ole moneen viikkoon tarvinnut enää iltaisin ottaa särkylääkettäkään. Oli nimittäin sellaista, kun menin nukkumaan ja lihakset jäähtyivät, niin alkoi särkemään ja nykimään. Särkylääke oli ainut millä sain kropan rauhoittumaan ja pystyin nukkumaan. Toivottavasti ongelmat satulan kanssakin alkavat nyt olemaan historiaa, kun muuten olen pulassa.

Siinä oli yhden aamun hyytävät lukemat

Nyt en ole nyt päässyt tekemään mitään, koska taas edellisen postauksen jälkeen tulin kipeäksi... Ehdin käydä vielä hiihtämässä todella timanttisen tunnin hiihdon ja sitten oli kolme päivää kurkunpää taas hellänä. Noh, se olisi ollut siinä, mutta viikko sitten iski infernaalinen mahatauti. 12 vuotta edellisestä ja ei kyllä ollut ikävä. Kamala kuumekin vielä. 

Oli ihan törkeän hyvä hiihto puolitoista viikkoa sitten ennen pakkasia. Pikkasen plussalla, niin nuo sukset luistivat kuin unelma ja oli hyvä fiilis itselläkin, vielä.

Teräsmies sairastui "onneksi" vasta vuorokaden myöhemmin. Olisi ollut lapsi parka ihan heitteillä, jos oltaisiin oltu yhtäaikaa, kun en pystynyt edes murkulaa nostamaan ilman, että alkoi puskemaan kummastakin päästä tavaraa ja ei kyllä ollut oikeastaan voimiakaan. Taidettiin saada tauti kuitenkin perheen pienimmältä, joka ei pahemmin oireillut. Löysä vatsa ja kiukuttelu meni tulevien hampaiden piikkiin, joita niitäkin ilmestyi alhaalle siinä yksi.

Filtteri läpi sairastamista. Todellisuus oli liian karua katsottavaa.

Melkein kaksi vuorokautta meni syömättä ja sitten oli ruokahalu ihan hukassa useamman päivän. Kaksi kiloa lähti painostakin. Nyt vasta on oikeasti normaali olo. Syönyt, juonut ja levännyt tarpeeksi. Mitä nyt nukuin taas niskani ihan solmuun toissayönä.

Sen verran pitää narista säästä vielä tähän loppuun, että onhan se kiva, kun pääsee nyt hiihtämää ja luistelemaan ym., mutta voisi olla 10 astetta lämpimämpää, jos minulta kysytään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti