sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Selkävaivaisena edelleen

Olen pystynyt istumaan töissä ja kiitos siitä kuuluu varmaan satulatuolilleni enimmäkseen. Olo ei ole kuitenkaan ollut mikään hehkein kuitenkaan. Kiristystä ollut huomattavasti. Sitä ei ymmärräkään ennen kun selkä prakaa, kuinka paljon se vaikeuttaa elämää. Se ihan kirjaimellisesti kiristää ja kiristää läpi asti taas. Ihan kuin syksylläkin. Tuntuu koko ajan siltä, että olisi vatsa liian täynnä, enkä nyt tarkoita pelkästään tätä muutenkin isoa etureppua. 

Maanantaina jaksoin vielä polkea puoli tuntia ja piti koittaa miten taittuu ajoasentoon vielä. Kyllä siihen taittuu, mutta ei siinä voi polkea...

Eron tajusi tiistaina hyvin konkreettisesti, kun kävin LPGssä ja Maiju availi tuota selkää vähän muutenkin. Olo oli sen tunnin jälkeen kummallisen hyvä. Ihan kuin vatsakin olisi pienentynyt. Eihän se ollut, mutta selkä ei aiheuttanut kiristystä. Oli helpompi hengittää ja olla. Nukuin äärimmäisen hyvin seuraavan yön. Helpotusta ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun alkoi palautumaan alkuasetuksiinsa...

Maha ei kyllä nyt tunnu kasvaneen ihan kauheasti, ainakaan ylöspäin, vaikka pikkukaveri on selvästi kasvanut. Sen liikkeet heiluttaa jo näkyvästi ja tuntuvasti palloa. Kovin on aktiivinen kaveri vielä.

Torstaina juhlistettiin ystävän toista lasta pienellä porukalla ja koitettiin äitiysjoogaakin toisen kaverin ohjeilla, joka on perehtynyt näihin juttuihin ihan ammatikseen. Olen vierastanut aina joogaa niiden ihme höpötyksien takia, mutta ne kun jätti pois oli homma verrattavissa ihan dynaamisiin venytyksiini mitä olen tehnyt. Tosin nekin jääneet vähemmälle nyt, kun en tiedä mitä kaikkea voi oikein tehdä.

Setti teki yllättävän hyvää ja löysin asennon mikä otti ihan tosissaan tuohon kipeään selkäänkin. Olo keveni kummasti. Sain linkin youtube videoon missä näitä samoja liikkeitä ohjeistetaan. Päätin, että pitää ottaa uudestaan kotona.

Perjantai saapui vihdoin ja olin onnellinen, että pääsee lepäämään viikonlopun. Ja sitä tässä on nyt toden totta tullut tehtyä. Yritin kovasti kiivetä toisen kerran vielä pyörän päälle, mutta se meni sitten nukkumiseksi. Ajatus lähti siitä, kun otin pienet valveunet ensin sohvalla vahingossa ja mietin siinä kattoa tuijottaessani, että "Tämä tyyny ei ole oikein hyvä juttu täällä paidan alla. Pitää ottaa pois." Sitten, kun aloin jo melkein miettimään miksi ihmeessä olen alun perin sen sinne laittanutkaan, havahduin ajatuksieni järjettömyyteen ja menin sänkyyn nukkumaan. Piti olla puoli tuntia, mutta siitä tulikin puolitoista. Söin, kävin saunassa, idlasin hetken koneella ja menin takaisin nukkumaan.

Tuolla sheavoilla taistellaan arpia vastaan ja hyvin on toiminut tähän asti. Ensimmäinen purkki oli tuoksutonta, mutta piti tilata nyt ruusuntuoksuista. On se ihana.

Lauantaina 10 h unien jälkeen oli melkein taas pirteä olo. Otin uudestaan joogasetin, mutta olin senkin jälkeen jo ihan puhki. Outoa. Kaupassa jaksoin käydä, mutta päätä alkoi särkemään siellä. Mietin, että en ole syönyt tarpeeksi. Taas ajattelin pyörää, mutta se muuttui jälleen päikkäreiksi. Tunti unta, että jaksoin tehdä simpukoita kermaisessa viskikastikkeessa. Oli hyvää ja sen jälkeen olinkin ihan kypsä taas nukkumaan. 

Lauantai-illan huumaa

Yhdeksän tunnin unien jälkeen oli taas ihan ok olo. Nyt kyllä pitää varmaan luovuttaa tämän reippauden kanssa. Lonkat on taas niin kipeät, että oikein ottaa päähän. Olisi kiva tehdä kaikkea, kun tykkää liikkua ja muiden ihanat ulkoilukuvat facebookissa oikein itkettää. Kunnon kidutusta. Jotenkin pitäisi selvitä vaan vielä 3 kk. Ei helpota yhtään, että kaikki käy vaan hankalammaksi.

Painokin vähän putosi, kun lähtenyt nestettä levätessä. Tässä tilassa on kauhean vaikea määrittää sitä "kuivapainoa" mikä normaalitilanteessa triggeröisi itselläni lepäämisen. Meni siis taas selvästi yli ja en huomannut sitä ajoissa, vaikka olinkin ihan tönkkö. Sen jotenkin olettaa kuuluvan tähän tilaan...

Jaksoin käydä uimassa siivoamisen päälle tänään, mutta olin päättänyt jo etukäteen, että uin vain puoli tuntia. Uin siinä ajassa kilometrin verran ja se sai riittää. Sitten koitin vielä 400 m vesijuoksua. Vähän hankalaa, kun ei saa vyötä oikeaan kohtaan, mutta otti edes käsiin. Jalat lähinnä vaan heiluivat mukana.

Onneksi jaksoin, koska nyt on taas parempi mieli :) Ja pikkukaverikin rauhoittui vähän. Tottunut ilmeisesti siihen, että liikun ja koittaa sitten kompensoida itse liikkeen puutetta, kun en jaksa itse tai sitten potkia minua vaan liikkeelle :D

Nyt ei tarvitse kuin selvitä keskiviikon akupunktioon ja toivoa vielä, että se auttaa. Jos ei, niin alkaa olemaan ideat vähissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti