maanantai 8. elokuuta 2016

Ei vieläkään teräsmies

Jälleen kerran universumi päätti olla eri mieltä aikomuksieni kanssa ja puuttui peliin mahdollisimman raa'alla keinolla. Se tiesi, että en luovuta ihan "pikku" jutuista, vaan pitää lyödä suoraan vastapalloon. Ja senhän se tekikin. Nyt alkaa henkisesti olemaan jo ihan ok olo, vaikka kyllähän se harmittaa, mutta ei enää ihan niin paljoa kuin eilen tai lauantaina. Katselin jo vähän sillä silmällä mihin sitä menisi ensi kesänä.

Koko viikon otin aika rauhassa vaikka maanantaina tuli vähän pidempi pyöräily kuin olin ajatellut. Se lenkki minkä meinasin alunperin ajaa olisi ollut vain reilun 20 km. Sitten, kun olisi pitänyt kääntyä jo kotiinpäin tuli sellainen fiilis, että onhan se nyt aika lyhyt matka ja ajattelin koittaa uutta reittiä ja kääntyisin vasta seuraavasta. En vain ollut ihan varma missä se seuraava olisi. Jatkoin rauhassa hyvällä fiiliksellä matkaa. Ohitin Siippoo 2 kyltin ja jäin miettimään oliko se tuo? Jatkoin kuitenkin vielä, mutta aloin katselemaan auringosta, että olen menossa aavistuksen väärään suuntaa, mutta en antanut sen häiritä...

Vasta siinä kohdassa, kun tuli kyltti Tuusula 3, Hyvnkää 30 piti katsoa kartasta missä hitossa olen. Kas, olin Hyrylässä. En aivan Palojoella, mutta pääsihän sitä sieltäkin sinne, vaikka vähän pidemmän kautta. Lenkille tuli matkaa 45 km, 1 h 45 min ja keskisyke 125. Heh :D Juoksin vielä tunnin Pokemon lenkin sen jälkeen. 

Tiistaina venyttelin ja kävin hierottavana. Uuh miten vetreä olo oli sen jälkeen. Kaksi päivää olin vaan ja koitin tehdä paljon kaikkea, että aika kuluisi odotellessa enkä hermoilisi. Heti, kun jäi haaveilemaan ajatuksiin tunki väkisinkin lauantai ja kisa.

Perjantaina venyttelin ja pyöräilin 18 km lenkin ja totesin, että hyvältä tuntuu. Lähdettiin sen jälkeen ajelemaan Lahteen ja sitten jännitti. Tyhjä katse silmissä istuin autossa ja odotin.

Kisapaikalla Mukkulassa olikin jo kaikki. Tuli höpöteltyä ja vaikka mitä, kunnes huomattiin lähteä hotellille. Hotellilla käytiin nopeasti, että ehdittiin vielä kuudeksi takaisin infoon. Siellä käytiin kaikki hyvin yksityiskohtaisesti läpi ja ilmottauduin sen jälkeen. Siitä sitten takaisin hotellille ja syömään pizzaa. Suihkun kautta nukkumaan, mitä hankaloitti sisäpihan musiikki. Viime vuonna se ei häirinnyt, kun oli huone eri paikassa vaikkakin sisäpihalle, mutta tällä kertaa basso kuului kolmannen kerroksen huoneeseemme niin pahasti, että rämisi. Korvatulpat pelastivat vähän, mutta eivät tarpeeksi. Teräsmies nukahti tuttuun tapaansa aikalailla samantien. 

Tuli sitten nukuttua aika tarkkaan neljä tuntia, kun herätys kilahti puoli viideltä. Normi aamusetit siinä ja lähdettiin aamupalalle. Aikaisia lähtijöitä olikin ollut niin paljon, että oli melkein oma aamias buffet :D Aamupalan jälkeen venyttelin itseni lämpimäksi, tein juomat ja pakattiin kaikki autoon ja kisapaikalle. 

Vesisade vähän harmitti, mutta minkäs teet. Ei sentään satanut kaatamalla ja kymmeneen mennessä piti loppua. Pari hyttysen pistoakin tuli siinä otettua vaihtopaikkaa järjestäessä ja se oli taas vartissa valmis. Lähdin pukemaan märkkäriä ja pulahtamaan. Hitto vesi tuntuikin kylmälle, vaikka olikin jotain 19 asteista. Olin ihan kiitollinen sukistakin, että olin tajunnut laittaa ne. Jännitti ihan pirusti, mutta en ollut onneksi ainoa :D Fiilis oli kuitenkin hyvä ja olin ihan intopiukeana.

OMGOMGOMG kohta pitää lähteä

Vielä vähän läpändeerausta. Edellinen purjekalanikin siinä vasemalla puolellani etualalla.

Startti tuli ja matka alkoi. Tuntui jotenkin kauhean ahdistavalle uinnin alku, kun en ollut oikein lämmennyt märkkärissäkään, vaikka normaalisti olen ollut lähinnä helpottunut, kun olen päässyt uimaan. Nyt inhotti. Alku oli vähän hankalaa ja meinasi ihan ahdistaakin. Selvisin kuitenkin pienellä kakomisella. Ensimmäisen käännöksen jälkeen alkoi helpottamaan.

Laiturin nokalla

Ensimmäinen kierros meni loppujen lopuksi ihan sukkelasti ilman mitään suurempia kiemuroita 38 min. Ihan ok. Olisihan se nopeamminkin saanut mennä. Toiselle kierrokselle lähdettiin kävelylenkin kautta. Join siinä mukillisen urheilujuomaa ja jatkoin matkaa. Ihmettelin vaan omituisen tönkköjä jalkojani.

Eka rundi uitu

Hivenen epäuskoinen ilme

Loppu ei ollut kyllä sen helpompaa, kun olin alkanut jäähtymään niin pahasti, että vauhti hyytyi vähän. 1:20 oli uintiin kulutettu aika ja kelloon tuli juuri 4 km, kun nousin vedestä. Eli parin sadanmetrin mutkaa tuli tehtyä, jos ei sitten ollut kellon omaa lisää.

Kävelin tällä kertaa ihan suosiolla mäen ylös vaihtoalueelle. Jalat tuntuivat kummallisen tönköiltä. Koskaan ollut vastaavaa. Pistin kylmän piikkiin. Sukat olivat onneksi pitäneet edes vähän lämpöä varpaissani.

Laahustan

En kyllä mielestäni näytä ihan terveeltä tässä kuvassa, kun olen ihan kalpea

Vaihtopaikalla koitin vähän hyppelehtiä lämpimikseni, mutta ei tuntunut oikein toimivan. Kävin myös pissimässä puskaan. Otin yhden geelin ja vettä vaihtopaikan eväistä. 8 min harrastelin siinä vaihdossa ja lähdin pyöräilemään.

Vanhoja luita palelee

Ensimmäinen ajatus, kun pääsin liikkeelle oli "H***tti, kun on kylmä!". Olihan minulla hihat, mutta ei paljoa lämmittäneet. Koitin pyörittää kaupunkipätkän kevyesti, että saisin jalat elpymään, mutta ei tuntunut olevan mitään vaikutusta. Maantielle päästyäni koitin sitten toista taktiikkaa ja löin isompaa vaihdetta silmään. Kyllä sitä ylämäessä lämpiää. Taisin vaan hyytyä enemmän...

Jotenkin ei vaan lähtenyt. Oli todella tuskaista taivallusta ja mietin ihan, että tulee pitkä matka, jos ei nyt tästä ala käynnistymään. Join suunnitelman mukaan vartin välein ja otin ensimmäisen geelin puolentunnin kohdalla. Olin varannut GU:n roctane geelejä kofeiineineen loppuun, mutta otin yhden siinä toivossa, että heräisin vähän. Kymmenen minuuttia sen jälkeen mietin, että miten voi olla edelleen näin kylmä ja tönkkö olo. Ihan kuin en olisi geeliä ottanutkaan. Mietin, että mäen päällä otan kyllä vielä salmiakin.

En ehtinyt sitä ikinä ottaa, kun jotain tapahtui. Pimenikö päässäni hetkeksi vai mikä tuli jää arvoitukseksi, mutta tipahdin pientareelta ja kaaduin asvaltin reunaan ilmeisesti. En muista oikein mitään tilanteesta ja hyvin vähän mitä sen jälkeen tapahtui. Satunnaisia pätkiä. Onni onnettomuudessa takanani tullut auto ei ajanut päälleni ja pysähtyi auttamaan. Sain soitettua teräsmiehelle, jotenkin muistin jopa hänen numeron ja olikin ihan lähellä, koska oli peesivalvojana. 

SUURI KIITOS AUTTAJILLENI! Toivottavasi saatte joskus kiitokseni :) En osaa edes arvailla mitä olisi käynyt ilman teitä. Olisin varmaan vaan katsastanut pyörän ja todennut sen olevan ehjä ja jatkanut matkaa vain kuollakseni myöhemmin... 

Sitten pätkii ja pahasti. Olin kysynyt, että osuiko pääni maahan ja mies sanoi pomppasi oikein, joka näki tapahtuneen. Hän kertoi myös, että olin kaatunut ihan yllättäen ns. suorilta jaloilta. Sen näki kyllä kropastakin. En ole irrottanut edes käsiä, kun on vasemman käden rystyset mustelmilla, polven, lonkan ja hartian ollessa lisäksi ruvella. Ratsastus taustasta sen verran kyllä taas hyötyä, että osasin kaatua niin, että ei katkennut luita. Se on niin selkäytimessä ilmeisesti, että olin kääntänyt kylkeä eteen, niin ei mennyt edes solisluu, kun ei tullut hartia edellä. Vasen kylki on kyllä kipeä edelleen. Kypärän vasen puoli meni ihan littaan iskusta, mutta toimitti tehtävänsä. Jälki olisi ollut muuten todella paljon pahempaa.

Lunttu kypärässä

Sen muistan vielä, kun olin todennut, että en voi jatkaa, kun en näe vasemmalla silmällä kunnolla. Seuraava asia olikin sitten autossa matkalla sairaalaan. Siinä piti miettiä ihan kiukulla mikä päivä, missä olen, mitä tapahtunut. Huhhuh miten kuumottavaa, kun tajusi itsekin, että nyt ei ole ihan normi settiä. 

Jälkeenpäin näin autossa olleesta GoPron videosta, että olin vielä kävellyt pyörän kanssa tien yli jatkaakseni matkaa tien toiselta puolelta bussi pysäkiltä, jonne olimme siirtyneet tutkimaan tilannetta! Osaan olla ilmeisesti vielä safety mode tilassani hämäävän toimintakykyinen... Itse en kyllä muista tuollaista. Olkaa siis jooko varovaisia kanssani, jos joudutte keräilemään minua jostain toivottavasti ei kuitenkaan, koska huijaan näemmä puolitiedottomassa tilassakin aika taitavasti. 

Lahden sairaalassa menin vasta kunnolla asiasta shokkiin ja kävelin vaan vastaanotto aulaa ympäri niiskuttaen. En osannut tehdä mitään ennen kun teräsmies tuli ja nappasi hoitajan matkaan, jolle kerrottiin mitä on tapahtunut. Sen jälkeen minut vietiinkin jo pitkäkseen ja otettiin sydänfilmi. Siinä ei näkynyt onneksi mitään. Lääkäri kävi katsastamassa ja kohotti kulmiaan, kun näki liiskantuneen kypäräni ja laittoi tietokonetomografiaan pään ja keuhkot röntgeniin, kun olin niin ulissut selkää koputeltaessa. 

Onnistuinpas näyttämään kärsivältä
 
Kuvissa ei luojan kiitos näkynyt mitään, niin sain luvan poistua sillä varauksella, että seurataan tilannetta. Kaikki ei kuitenkaan näy siinä pääkuvassa mikä minusta otettiin eli jos jokin tihuuttaa verta väärään paikkaan, niin se alkaa näkyä ja tuntua vasta myöhemmin. Hyhhyh. Elän pelottavia päiviä. Sain lihasrelaksantti piikin pakaraan vielä läksiäisiksi ja reseptillä lisää. Toivottavasti selvisin vain aivotärähdyksellä ja kipeillä lihaksilla.

Palasimme katsomaan kisaa ja kannustamaan muita. Kyllä se suretti, kun mietti, että nyt olisin tullut vaihtoon pyörällä ja lähtenyt juoksemaan jne. Oli se kuitenkin mahtavaa saada kannustaa tuttuja ja tuntemattomia matkalta maaliin. Huikeita suorituksia kaikilta!

Välillä tulee sellainen fiilis kieltämättä, että koittaako universumi vain kertoa minulle, että tämä matka ei ole minua varten. Ainakin pitää olla lämmin. Olen tiedostanut sen aikaisemminkin, että jäähdyn helposti, mutta lämpiän hitaasti. En vain ole koskaan edes ajatellut, että en lämpiäisiä pyörällä. Ehkä tähän vaikutti myös sää ylipäätään, koska oli kylmää ja märkää. En saanut mistään sitä lämpöä. Olisi pitänyt olla varmaan pilkkihaalari missä lähteä pyöräilemään...

On sitä ennenkin sattunut. Sen takia on tuo äärimmäisen hyvä ja hyödyllinen niskatuki näihin tilanteisiin, kun on vähän sattunut ja niska retkahtanut.

Nyt on todella tyhjä olo. Tämän siitä ilmeisesti saa, kun pitkäaikainen tavoite rysähtää pirstaleiksi. Vähän niin kuin miten tästä nyt eteenpäin ja vielä pää kainalossa. Pää toivottavasti paranee viikossa. Onneksi olen törmännyt ennenkin tähän universumin voimalliseen vastustukseen joten kai tälläkin oli jokin tarkoitus, joka tosin selviää ehkä vasta myöhemmin. Mutta nyt jatkan vielä vähän itsesäälissä pyöriskelyä :D

6 kommenttia:

  1. Hurja juttu! Onneksi ei käynyt pahemmin. Olen seurannut blogiasi ja hienoa kehitystäsi kiinnostuksella koska ollaan varsin samanvauhtisia ja uskoakseni samankuntoisiakin. Triathlonpiireissä into tekemiseen on niin suuri että omaa tilannetta voi olla vaikea arvioida kun ympärillä kannustetaan menemään ja kyllähän treenaamiseen ja kisaamiseen kuuluu vaikeudet, väsyminen ja itsensä ylittäminen. Oletko kuitenkin pohtinut ylirasitustilan mahdollisuutta? Itselle kylmät väreet ja huimaus olisi selkeä oire siitä. Hieman ihmettelen että nettikommenteissa kehotetaan jopa ilmoittautumaan pian olevaan kisaan vaikka kovan tällin jälkeen levon pitäisi nyt olla etusijalla. Tämä kommentti kaikella ystävyydellä, rasitustilat on potentiaalisesti vakavia juttuja ja parastahan on päästä mahdollisimman pian taas liikkeelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huolenpidosta :) Ymmärrän huolesi, koska olen havainnut saman ilmiön ja kauhistelen itsekin sitä välillä miten huolettomasti ihmiset jatkavat vakavien tapaturmien tms jälkeen tai ainakin annetaan se kuva. Minun tapauksessa ei ole pelkoa, että lähtisin puolikkaalle tai mihinkään ennen ensi kesää. Ympäristön paine ajaa monet treenaamaan liikaa tasoonsa/ikäänsä nähden varsinkin, kun tuijotetaan vain tunteja. Pitäisi luottaa omiin tuntemuksiin eikä mennä aina muiden mukana.

      Olen kokeillut ylirasitusta ja siihen kuuluu itselläni vahvasti masennuksen oireet, univaikeudet, leposykkeen nousu ja masennuksesta toipuneena tunnistan sen nykyään aika nopeasti eli siitä ei ole tässä tapauksessa pelkoa.

      Matalasta verenpaineestani johtuen ääreisverenkiertoni taitaa vain olla aika heikko ja 90% ajasta kämmeneni ja jalkateräni ovatkin aika kylmät. Yli tunti alle 20 asteisessa vedessä on kohmettanut minut treeneissäkin aika kalikaksi, mutta en uskonut sen olevan ongelma, koska ilma on ollut silloinkin lämmin. En ollut testannut tuollaista ilmaa mikä kisassa oli, niin lopputuloskin oli aika yllättävä itselleni.

      Kyllä tästä toivutaan vielä :)

      Poista
  2. Hurjaa! Kylmät väreet kulkee tekstiä lukiessa! Onneksi ei käynyt pahemmin! Kisoja tulee kyllä vielä :) (vaikka tiedänkin, ettei tuo nyt just lohduta pätkääkään...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä näin jäkikäteen mietittynä ihmeen vähällä selvisin. Nyt ei onneksi enää edes harmita ihan niin paljon :)

      Poista
  3. No voi mitä epäonnea. Jos etsit ensi kesäksi lämmintä kisaa, Vichyssä on helteeseen hyvät mahdollisuudet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni kuitenkin onnettomuudessa, että ei käynyt pahemmin :) Lueskelinkin, että aika kivan oloinen kisa! Mitään en ole vielä päättänyt, että suunnitelmat on vielä ihan avoinna ensi kesää ajatellen.

      Poista