maanantai 29. elokuuta 2016

Pää hajoaa

Valitusvirsi jatkuu kun on niin turha olo, joka vaan pahenee mitä kauemmin on telakalla. Kävelyä on tullut mitä on ehtinyt. Tämä viikko oli jotenkin todella huono, kun päätä särki yläselän takia joka päivä vaan enemmän. Eli pää oli hajoamispisteessä henkisesti ja fyysisesti.

Keskiviikkona kävin sentään kaikesta huolimatta Hypy cupin sprinttiä katsomassa. Oli ihanan lämmin päivä, niin se innosti lähtemään sinne. Tosin harmitti ihan älyttömästi, kun olisi ollut kiva osallistua itsekin. Sitten ei kyllä ollut enää niin kivaa, kun aurinko alkoi laskemaan ja alkoi tulemaan kylmää ja kosteaa. 

Aurinko paistaa ja hyvä meininki

Kotiin päästessä alkoi kummasti kiristämään selkää. Otin panacodin lisäksi buranan, mutta heräsin aamuyöstä karmeisiin kolotuksiin ja nukuin niin huonosti, että aamulla olin ihan kipeä haamu tramalin jäljiltä. Jäin ihan suosiolla kotiin. Nukuin puolillepäiville ja sitten koitin lähteä ulos kävelemään, että saisin päätä paremmaksi. Parin tunnin kävelyn jälkeen nukuin taas pari tuntia. Ajattelin, että ei tule uni illalla, mutta ihmeen hyvin tuli.

Perjantaita olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Olin varannut naprapaatille ajan Hyvinkään selkäklinikalle. Maiju otti minut hoteisiinsa ja selvitti vähän tapaturman ja minun taustoja ja sitten tutkittiin ja hoidettiin. 

Selkään laitettii aluksi sähkölätkät herättelemään vähän lihaksia. Oikea puoli oli niin juntturassa, että se ei sanonut mitään vaikka laitteesta oli nupit kaakossa varmaan. Sattui jo ihoon, mutta mitään ei oikein tuntunut, mutta kyllä se heräsi. Siihen päälle vielä lämmintä. En tiedä kauan sain nauttia tästä, mutta varmaan jonkun 10 min. Sen jälkeen pääsin ensimmäistä kertaa LPG masiinan imuun. Sillä rentoutettiin vasenta kylkeä vielä lisää. Lopulta olin selälläni ja Maiju sai naksautettua ruotoni. 

En siinä vielä huomannut mitään, mutta kun nousin laverilta huomasin, että voin seistä taas suorassa. Menin tasapaino tyynyn tms. päälle seisomaan ja vähän testasin itseäni. Voi sitä oloa kun ei korvissa humissut ja silmiä särkenyt enää. Oli niin kevyt ja hyvä olla. Lähdin ihan uusin voimin kotiin sieltä. Tosin kotona pukkasi sitten oikeasti jonkun nuhan tapaisen. Lähti varmaan jotain sontaa niin paljon lihaksista liikkeelle?

Pakko se on jo varmaan myöntää, että tämä kausi oli tässä

Lauantaina tuli lihakset kipeiksi. Voi ristus kuinka kipeäksi ne tulikin. Yhdessä vaiheessa paitakin sattui, kun tuli sellaista pistävää kipua hetkellisesti. En yhtään ihmettele, kun ensimmäiset kaksi viikkoa mennyt lihakset ns. shokissa ja viikko ihan kamalassa jumissa. Näläntunnekin tuli takaisin. En sinällään ollut kaivannut sitä, mutta helpompi muistaa syödä, kun se tunne raapii sisuskaluja.

Sunnuntaina tempaisin ja pesin muutaman maton sillä aikaa, kun teräsmies oli kärkimopona naisten Velotouria vetämässä. Oli mennyt kuulemma ihan mukavasti ilman pahempia sattumuksia liikenteessä. Kun matot oli pesty vahasin lattiat. En tiedä mikä ihmeen siivous puuska minuun iski :D No kerrankin.

Uskaltaiskohan sitä joskus itekin lähtee tollaseen laumapyöräilyyn

Keskiviikkona uudelleen naprapaatille hoitoon ja sitten voisi alkaa jo katselemaan muitakin liikuntamuotoja kuin vain kävelemistä uskoisin. Kyllä se vielä vähän rustoissa kivistää, mutta ei sitä juuri enää huomaa.

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Toipilaana

Toinen aika rankka viikko takana. Paluu töihin ei ollut ihan helppo, kun olin niin väsynyt koko ajan huonojen yöunien takia. Huonot unet johtuivat taas kipeästä vasemmasta kyljestä. 

Maanantaina totesin pään parantuneen kuitenkin aikalailla täysin, niin uskaltauduin ottamaan illalla hätävara Panacodin. Se oli vaan tablettina, niin piti liuottaa se veteen, koska muuten ei imeydy, kun on niin tehokas ruuansulatus... Pahaahan se oli kuin mikä ja ei siitä yökkimättä selvinnyt, mutta auttoi aika nopeasti ja menin nukkumaan. Siinä juuri ennen nukahtamista mietin, että on muuten ollut hermo vähän kireällä näköjään kipujen takia. Oli ihanaa olla pitkästä aikaa ilman suurempia kipuja.

Aamulla se sitten kosti tietysti, kun olin nukkunut vasemmalla kyljelläkin. Yritin nousta sängytä ylös, mutta itku siinä meinasi tulla. Sain kammettua itseni lopulta ylös ja kyllä taas otti päähän. Piti liikkua todella varovaisesti enkä pysynyt hengittämään kunnolla kuin pienessä etukumarassa. Kaikki äkilliset liikkeet ja nostot vasemmalla kädellä aiheuttivat polttavaa/repivää/pistävää kipua vasempaan kylkeen. Kyllä, meinasin seota päivän aikana. Varasin keskiviikolle ajan lääkärille. Tarvitsin lisää lääkkeitä, kun tavallisista kipulääkkeistä ei ollut mitään apua.

Lääkäri totesi, että ei minulla ole mitään murtunut, jos tosiaan ei röntgenissä näkynyt mitään. Ihmettelin myös, kun oikea puoli kasvoista tuntuu niin oudolta ja en näe oikein kunnolla oikealla silmällä. Vääntelin siinä naamaani lääkärin toiveiden mukaisesti ja hän totesi, että kaikki on kunnossa. Kyljessäni on kuitenkin rustotulehdus. Ikinä kuullutkaan, mutta lääkärisetä otti kirjan esiin ja selitti mikä se on kuvien kanssa. Kaikki vasemman puolen kylkiluita kiinnittävät rustot ovat ottaneet iskusta niin itseensä, että ovat tulehtuneet. Sattuu enemmän ja paranee kauemmin kuin murtuma. Oh joy... Onhan se kiva, että on vahvat luut... Sain kuitenkin lisää Panacodeja poretabletteina.

Lääkärin jälkeen lähdin Lassen kanssa isolle kirkolle metsästämään Pokemoneja. Voi veljet miten siistiä oli pyöriä pari tuntia Ruttopuistoa ympäri, kun siellä oli niin paljon niitä ötököitä, että meinasi kiire tulla, kun koitti pyydystää ne kaikki :D Olimme hyvää seuraa toisillemme, kun kumpikin liikkui hitaasti, mutta varmasti vaivoinensa :D

Hohoo pelaajan taivas :D

Torstai oli vähän parempi päivä, kun oli lääkitys kohdallaan ja olin saanut nukuttuakin. Vähän alkoi tulemaan jo kaipuu lenkkipoluillekin. Sitä joutuu kyllä odottamaan vielä :( Illalla ei voinut lähteä keräämään päivittäistä liikunta-annostaan Pokemoneja metsästämällä, kun satoi, niinpä tyydyin pelaamaan toista ihanaa peliä eli Final Fantasy XIV:tä. Siinä ei vaan saa liikuntaa, se on sen huono puoli.

Perjantaina olinkin sitten taas ihan rikki. Ei se istuminen kovin terveellistä ole. Löysin taas yhden melko viattoman tuntuisen asian, jolla satuttaa itseään. Pesin käteni ja repäisin paperin sellaisesta automaatista vasemmalla kädellä ja se nopea liike pisti kylkeen niin pahasti, että menin kaksinkerroin kivusta ja melkein löin pääni vielä tason reunaan. Se nyt siitä olisi vielä puuttunut, että olisi otsassa hirveä vekki... Toinen minkä kanssa olen taistellut koko viikon on ruokalassa tarjottimen kantaminen pöytään. Ovet pitää muistaa aukaista oikealla kädellä, sen opin kun pudotin melkein kallisarvoiset kahvini lattialle avatessani oven vasemmalla ja taas sattui.

Illalla lähdin taas kävelylle Pokemonien toivossa ja paluumatkalla tuli pieni paniikki ukkosen yllättäessä. Olin puolen kilometrin päässä enää kotoa, kun välähti ja jyrähti niin maan perusteellisesti. Laskin sen olevan kuitenkin vielä aika kaukana. Mokoma tuli vaan niin nopeasti päälle, että oli pakko laittaa juoksuksi, kun alkoi tuulemaan tietyllä tavalla. Tiesin, että minulla on maksimissaan enää viisi minuttia aikaa. En ehtinyt kuin muutaman metrin juoksemaan, kun taivas aukeni. Sitten olikin juostava valitettavasti oikeasti. Siinä ei ollut mitään kivaa, mutta pakko oli pelkään sen verran ukkosta ulkona. Adrenaliini nostaa kuitenkin kivasti kipukynnystä.

Sieltä se ukkonen vyöryi vauhdilla päälle
 
Olin sen verran onnekas, että pääsin ulko-ovelle juuri, kun vettä alkoi tulemaan ihan taivaan täydeltä. Haukoin henkeäni siinä hetken ennen kun aloin edes kaivamaan avaimia taskusta. Sisällä huomasin, että olin onnistunut hajottamaan johonkin puhelimen laisisen etupinnankin. Ei nuo iPaskat kestä meikäläisen seikkailuissa näemmä. Lumiat kestivät kaikki vaikka ja mitä ilman säröjä näytössä. Snif.

Aamulla se spurtti kyllä vähän kosti kipuina. Arvasin. No perus särkylääkkeiden voimin ruokakauppaan ja taas kävelylle metsästämään. Kävellessäni tajusin, että nyt on vasta lihakset kipeinä. Sitä olenkin itseasiassa vähän ihmetellyt, kun ei ole ollut lihakset kipeät siitä kaatumisesta. Nyt on. Niska hartiaseutu aiheuttanut varmaan kaikki nämä näköhäiriöt ja jumalattoman päänsäryn lopulta. Vasemmasta lonkasta hävinnyt se mustelma, mutta nyt se on vasta kipeä samoin vasen käsivarsi. Kaksi viikkoa se sitten otti, että alkoi palautumaan. Ehkä siitä spurtista oli jotain hyötyäkin.

Kävelykuuri jatkuu ja ihan oikeasti onneks on nyt tuo Pokemon peli tai en varmasti jaksaisi/viitsisi kävellä niin paljoa. Kaikki mikä rasittaa kylkiluiden rustoja eli aiheuttaa kipua pitäisi minimoida niin kauan kuin kipua esiintyy, koska tulehdus uusii muuten herkästi. Ja tämähän paranee viikkoja. Olen kuullut kaikkea kahdesta viikosta vuoteen... Kaksi viikkoa meni juuri, että toivoen parasta, peläten pahinta.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Turha olo

Kulunut viikko on ollut henkisesti raskas. Onneksi ollut edes hyvässä seurassa, niin ei ole ihan kokonaan päässyt synkkyyteen vajoamaan. Uutta kypärää ja kisaakin olen uskaltautunut jo katselemaan. Menee kyllä ensi vuodelle, koska nyt on matti kukkarossa sen yhden ulkomaan matkan takia... 

On ollut kiva katsella muiden onnistuineita kisakuvia ja lukea rapsoja, mutta jossain vaiheessa en vain pystynyt. En pystynyt edes avaamaan facebookia tms, kun aina tuli jonkun maalikuva tai vastaavaa eteen ja itseäni alkoi ahdistamaan, sitten kiukuttamaan ja lopulta itkettämään. Tuntui epäreilulta ja epäonnistuneelta

Lonkassa vielä kämmenen kokoinen läntti, mutta muuten ehjät jalat
  
Jäänyt vähän juuri se epäonnistunut olo tästä kesästä, vaikka onnistuin pakenemaan Alcatrazista. Jetlaginen sprintti ja migreeni puolikas vielä. Vähän pidempi perusmatka meni nestehukkaa lukuunottamatta aika hyvin Kangasalla. Täysmatkan katastrofi kyllä vetää hiljaiseksi. Piti mennä swimruniin tänään ja lupauduin lähtemään vielä Ahvenanmaalle viestijoukkueeseen pyöräilemään, mutta saa nähdä tuleeko sitäkään, kun on niin raato kipeä vieläkin. Tuntuu vähän siltä, että jäi homma ihan kesken. GRAAAH miten tästä selviää?!

Kai se oli tämmöinenkin vielä kohdattava, kun tähän asti mennyt niin hyvin tai ainakin ilman mitään pahempaa. Olisi pitänyt muistaa, että eipä ole ennenkään minulla mikään onnistunut, niin kuin olen suunnitellut... Varsinkaan mitkään isommat tavotteet.  

Näissä maisemissa tuli korjattua tyhjää päätä
 
Miten olen sitten toipunut tällistä? Mitään sen ihmeempiä kipuja ei ole ilmennyt enää tällä viikolla, mutta vähän pisti häiritsemään tyhjä olo päässä. En oikein tiedä miten muuten sitä kuvailisin. Päässä ei liikkunut mitään. Yleensä päässäni kuuluu sellainen ns. pulina, kun miettii huomaamattaan vähän kaikkea tai on sellainen tiedostava olo. Se puuttui monta päivää. Ehdin jo pelästyä, että tuliko tästä nyt pysyvä olotila. Ei se välttämättä olisi haitannut, mutta ei ollut ihan terve olo kuitenkaan. 

Melomistakin pääsin koittamaan ensimmäisen kerran elämässäni.
Kuvasta ja elämyksestä kiitos Kanervalle
 



Väsymys yllättänyt iltaisin niin, että en saanut pidettyä silmiä auki. Silti olen nukkunut aika ohuesti. Vähän aloin pelkäämään jo masennustakin, kun oli niin outo olo kaiken kaikkiaan. Taisi vaan aivot olla säpissä korjaus ja kunnostustöiden ajan.

Päiväkävelyllä

Eilen onneksi palasi normaali pörinä päähän. Olihan se aikamoinen helpotus kuulla taas elämää päänupissaan. Selkäkin kävi nyt vasta oikeastaan kipeäksi. Vasen kylki on sen verran arka edelleen, että en pysty nukkumaan sillä puolella. On siellä jotain pientä murtumaa, kun mm. aivastaminenkin sattuu edelleen ja menin painamaan, kun niin kiristää ja yök mitä rutina tuntui. Tainnut vaan pahimmat lihasjumit helpottaa, niin alkaa vasta kipua ilmaantumaan. Koko viikon olen ottanut iltaisin särkylääkkeen ja lihasrelaksantin, koska paikoillaan ollessa, lihasten jäähtyessä kivut yllättävät edelleen.

Tänään homman kruunasi sitten noidannuoli vasemmassa hartiassa... Pää ei käänny ja edes neljä tuntia Flamingon spassa ei helpottanut tilannetta, vaikka monta saunaa ja allasta tuli kokeiltua. Huomenna sitten töihin. Saa nähdä mitä tästä surkeudesta vielä tulee, kun pää väsyy edelleen vaikka mitään ei kauheasti tekisikään.

Kotimatkalla Flamingosta odottikin kunnon hirmumyrsky. Oli vähän jänniä hetkiä autossa.
 

maanantai 8. elokuuta 2016

Ei vieläkään teräsmies

Jälleen kerran universumi päätti olla eri mieltä aikomuksieni kanssa ja puuttui peliin mahdollisimman raa'alla keinolla. Se tiesi, että en luovuta ihan "pikku" jutuista, vaan pitää lyödä suoraan vastapalloon. Ja senhän se tekikin. Nyt alkaa henkisesti olemaan jo ihan ok olo, vaikka kyllähän se harmittaa, mutta ei enää ihan niin paljoa kuin eilen tai lauantaina. Katselin jo vähän sillä silmällä mihin sitä menisi ensi kesänä.

Koko viikon otin aika rauhassa vaikka maanantaina tuli vähän pidempi pyöräily kuin olin ajatellut. Se lenkki minkä meinasin alunperin ajaa olisi ollut vain reilun 20 km. Sitten, kun olisi pitänyt kääntyä jo kotiinpäin tuli sellainen fiilis, että onhan se nyt aika lyhyt matka ja ajattelin koittaa uutta reittiä ja kääntyisin vasta seuraavasta. En vain ollut ihan varma missä se seuraava olisi. Jatkoin rauhassa hyvällä fiiliksellä matkaa. Ohitin Siippoo 2 kyltin ja jäin miettimään oliko se tuo? Jatkoin kuitenkin vielä, mutta aloin katselemaan auringosta, että olen menossa aavistuksen väärään suuntaa, mutta en antanut sen häiritä...

Vasta siinä kohdassa, kun tuli kyltti Tuusula 3, Hyvnkää 30 piti katsoa kartasta missä hitossa olen. Kas, olin Hyrylässä. En aivan Palojoella, mutta pääsihän sitä sieltäkin sinne, vaikka vähän pidemmän kautta. Lenkille tuli matkaa 45 km, 1 h 45 min ja keskisyke 125. Heh :D Juoksin vielä tunnin Pokemon lenkin sen jälkeen. 

Tiistaina venyttelin ja kävin hierottavana. Uuh miten vetreä olo oli sen jälkeen. Kaksi päivää olin vaan ja koitin tehdä paljon kaikkea, että aika kuluisi odotellessa enkä hermoilisi. Heti, kun jäi haaveilemaan ajatuksiin tunki väkisinkin lauantai ja kisa.

Perjantaina venyttelin ja pyöräilin 18 km lenkin ja totesin, että hyvältä tuntuu. Lähdettiin sen jälkeen ajelemaan Lahteen ja sitten jännitti. Tyhjä katse silmissä istuin autossa ja odotin.

Kisapaikalla Mukkulassa olikin jo kaikki. Tuli höpöteltyä ja vaikka mitä, kunnes huomattiin lähteä hotellille. Hotellilla käytiin nopeasti, että ehdittiin vielä kuudeksi takaisin infoon. Siellä käytiin kaikki hyvin yksityiskohtaisesti läpi ja ilmottauduin sen jälkeen. Siitä sitten takaisin hotellille ja syömään pizzaa. Suihkun kautta nukkumaan, mitä hankaloitti sisäpihan musiikki. Viime vuonna se ei häirinnyt, kun oli huone eri paikassa vaikkakin sisäpihalle, mutta tällä kertaa basso kuului kolmannen kerroksen huoneeseemme niin pahasti, että rämisi. Korvatulpat pelastivat vähän, mutta eivät tarpeeksi. Teräsmies nukahti tuttuun tapaansa aikalailla samantien. 

Tuli sitten nukuttua aika tarkkaan neljä tuntia, kun herätys kilahti puoli viideltä. Normi aamusetit siinä ja lähdettiin aamupalalle. Aikaisia lähtijöitä olikin ollut niin paljon, että oli melkein oma aamias buffet :D Aamupalan jälkeen venyttelin itseni lämpimäksi, tein juomat ja pakattiin kaikki autoon ja kisapaikalle. 

Vesisade vähän harmitti, mutta minkäs teet. Ei sentään satanut kaatamalla ja kymmeneen mennessä piti loppua. Pari hyttysen pistoakin tuli siinä otettua vaihtopaikkaa järjestäessä ja se oli taas vartissa valmis. Lähdin pukemaan märkkäriä ja pulahtamaan. Hitto vesi tuntuikin kylmälle, vaikka olikin jotain 19 asteista. Olin ihan kiitollinen sukistakin, että olin tajunnut laittaa ne. Jännitti ihan pirusti, mutta en ollut onneksi ainoa :D Fiilis oli kuitenkin hyvä ja olin ihan intopiukeana.

OMGOMGOMG kohta pitää lähteä

Vielä vähän läpändeerausta. Edellinen purjekalanikin siinä vasemalla puolellani etualalla.

Startti tuli ja matka alkoi. Tuntui jotenkin kauhean ahdistavalle uinnin alku, kun en ollut oikein lämmennyt märkkärissäkään, vaikka normaalisti olen ollut lähinnä helpottunut, kun olen päässyt uimaan. Nyt inhotti. Alku oli vähän hankalaa ja meinasi ihan ahdistaakin. Selvisin kuitenkin pienellä kakomisella. Ensimmäisen käännöksen jälkeen alkoi helpottamaan.

Laiturin nokalla

Ensimmäinen kierros meni loppujen lopuksi ihan sukkelasti ilman mitään suurempia kiemuroita 38 min. Ihan ok. Olisihan se nopeamminkin saanut mennä. Toiselle kierrokselle lähdettiin kävelylenkin kautta. Join siinä mukillisen urheilujuomaa ja jatkoin matkaa. Ihmettelin vaan omituisen tönkköjä jalkojani.

Eka rundi uitu

Hivenen epäuskoinen ilme

Loppu ei ollut kyllä sen helpompaa, kun olin alkanut jäähtymään niin pahasti, että vauhti hyytyi vähän. 1:20 oli uintiin kulutettu aika ja kelloon tuli juuri 4 km, kun nousin vedestä. Eli parin sadanmetrin mutkaa tuli tehtyä, jos ei sitten ollut kellon omaa lisää.

Kävelin tällä kertaa ihan suosiolla mäen ylös vaihtoalueelle. Jalat tuntuivat kummallisen tönköiltä. Koskaan ollut vastaavaa. Pistin kylmän piikkiin. Sukat olivat onneksi pitäneet edes vähän lämpöä varpaissani.

Laahustan

En kyllä mielestäni näytä ihan terveeltä tässä kuvassa, kun olen ihan kalpea

Vaihtopaikalla koitin vähän hyppelehtiä lämpimikseni, mutta ei tuntunut oikein toimivan. Kävin myös pissimässä puskaan. Otin yhden geelin ja vettä vaihtopaikan eväistä. 8 min harrastelin siinä vaihdossa ja lähdin pyöräilemään.

Vanhoja luita palelee

Ensimmäinen ajatus, kun pääsin liikkeelle oli "H***tti, kun on kylmä!". Olihan minulla hihat, mutta ei paljoa lämmittäneet. Koitin pyörittää kaupunkipätkän kevyesti, että saisin jalat elpymään, mutta ei tuntunut olevan mitään vaikutusta. Maantielle päästyäni koitin sitten toista taktiikkaa ja löin isompaa vaihdetta silmään. Kyllä sitä ylämäessä lämpiää. Taisin vaan hyytyä enemmän...

Jotenkin ei vaan lähtenyt. Oli todella tuskaista taivallusta ja mietin ihan, että tulee pitkä matka, jos ei nyt tästä ala käynnistymään. Join suunnitelman mukaan vartin välein ja otin ensimmäisen geelin puolentunnin kohdalla. Olin varannut GU:n roctane geelejä kofeiineineen loppuun, mutta otin yhden siinä toivossa, että heräisin vähän. Kymmenen minuuttia sen jälkeen mietin, että miten voi olla edelleen näin kylmä ja tönkkö olo. Ihan kuin en olisi geeliä ottanutkaan. Mietin, että mäen päällä otan kyllä vielä salmiakin.

En ehtinyt sitä ikinä ottaa, kun jotain tapahtui. Pimenikö päässäni hetkeksi vai mikä tuli jää arvoitukseksi, mutta tipahdin pientareelta ja kaaduin asvaltin reunaan ilmeisesti. En muista oikein mitään tilanteesta ja hyvin vähän mitä sen jälkeen tapahtui. Satunnaisia pätkiä. Onni onnettomuudessa takanani tullut auto ei ajanut päälleni ja pysähtyi auttamaan. Sain soitettua teräsmiehelle, jotenkin muistin jopa hänen numeron ja olikin ihan lähellä, koska oli peesivalvojana. 

SUURI KIITOS AUTTAJILLENI! Toivottavasi saatte joskus kiitokseni :) En osaa edes arvailla mitä olisi käynyt ilman teitä. Olisin varmaan vaan katsastanut pyörän ja todennut sen olevan ehjä ja jatkanut matkaa vain kuollakseni myöhemmin... 

Sitten pätkii ja pahasti. Olin kysynyt, että osuiko pääni maahan ja mies sanoi pomppasi oikein, joka näki tapahtuneen. Hän kertoi myös, että olin kaatunut ihan yllättäen ns. suorilta jaloilta. Sen näki kyllä kropastakin. En ole irrottanut edes käsiä, kun on vasemman käden rystyset mustelmilla, polven, lonkan ja hartian ollessa lisäksi ruvella. Ratsastus taustasta sen verran kyllä taas hyötyä, että osasin kaatua niin, että ei katkennut luita. Se on niin selkäytimessä ilmeisesti, että olin kääntänyt kylkeä eteen, niin ei mennyt edes solisluu, kun ei tullut hartia edellä. Vasen kylki on kyllä kipeä edelleen. Kypärän vasen puoli meni ihan littaan iskusta, mutta toimitti tehtävänsä. Jälki olisi ollut muuten todella paljon pahempaa.

Lunttu kypärässä

Sen muistan vielä, kun olin todennut, että en voi jatkaa, kun en näe vasemmalla silmällä kunnolla. Seuraava asia olikin sitten autossa matkalla sairaalaan. Siinä piti miettiä ihan kiukulla mikä päivä, missä olen, mitä tapahtunut. Huhhuh miten kuumottavaa, kun tajusi itsekin, että nyt ei ole ihan normi settiä. 

Jälkeenpäin näin autossa olleesta GoPron videosta, että olin vielä kävellyt pyörän kanssa tien yli jatkaakseni matkaa tien toiselta puolelta bussi pysäkiltä, jonne olimme siirtyneet tutkimaan tilannetta! Osaan olla ilmeisesti vielä safety mode tilassani hämäävän toimintakykyinen... Itse en kyllä muista tuollaista. Olkaa siis jooko varovaisia kanssani, jos joudutte keräilemään minua jostain toivottavasti ei kuitenkaan, koska huijaan näemmä puolitiedottomassa tilassakin aika taitavasti. 

Lahden sairaalassa menin vasta kunnolla asiasta shokkiin ja kävelin vaan vastaanotto aulaa ympäri niiskuttaen. En osannut tehdä mitään ennen kun teräsmies tuli ja nappasi hoitajan matkaan, jolle kerrottiin mitä on tapahtunut. Sen jälkeen minut vietiinkin jo pitkäkseen ja otettiin sydänfilmi. Siinä ei näkynyt onneksi mitään. Lääkäri kävi katsastamassa ja kohotti kulmiaan, kun näki liiskantuneen kypäräni ja laittoi tietokonetomografiaan pään ja keuhkot röntgeniin, kun olin niin ulissut selkää koputeltaessa. 

Onnistuinpas näyttämään kärsivältä
 
Kuvissa ei luojan kiitos näkynyt mitään, niin sain luvan poistua sillä varauksella, että seurataan tilannetta. Kaikki ei kuitenkaan näy siinä pääkuvassa mikä minusta otettiin eli jos jokin tihuuttaa verta väärään paikkaan, niin se alkaa näkyä ja tuntua vasta myöhemmin. Hyhhyh. Elän pelottavia päiviä. Sain lihasrelaksantti piikin pakaraan vielä läksiäisiksi ja reseptillä lisää. Toivottavasti selvisin vain aivotärähdyksellä ja kipeillä lihaksilla.

Palasimme katsomaan kisaa ja kannustamaan muita. Kyllä se suretti, kun mietti, että nyt olisin tullut vaihtoon pyörällä ja lähtenyt juoksemaan jne. Oli se kuitenkin mahtavaa saada kannustaa tuttuja ja tuntemattomia matkalta maaliin. Huikeita suorituksia kaikilta!

Välillä tulee sellainen fiilis kieltämättä, että koittaako universumi vain kertoa minulle, että tämä matka ei ole minua varten. Ainakin pitää olla lämmin. Olen tiedostanut sen aikaisemminkin, että jäähdyn helposti, mutta lämpiän hitaasti. En vain ole koskaan edes ajatellut, että en lämpiäisiä pyörällä. Ehkä tähän vaikutti myös sää ylipäätään, koska oli kylmää ja märkää. En saanut mistään sitä lämpöä. Olisi pitänyt olla varmaan pilkkihaalari missä lähteä pyöräilemään...

On sitä ennenkin sattunut. Sen takia on tuo äärimmäisen hyvä ja hyödyllinen niskatuki näihin tilanteisiin, kun on vähän sattunut ja niska retkahtanut.

Nyt on todella tyhjä olo. Tämän siitä ilmeisesti saa, kun pitkäaikainen tavoite rysähtää pirstaleiksi. Vähän niin kuin miten tästä nyt eteenpäin ja vielä pää kainalossa. Pää toivottavasti paranee viikossa. Onneksi olen törmännyt ennenkin tähän universumin voimalliseen vastustukseen joten kai tälläkin oli jokin tarkoitus, joka tosin selviää ehkä vasta myöhemmin. Mutta nyt jatkan vielä vähän itsesäälissä pyöriskelyä :D