lauantai 23. huhtikuuta 2016

Kasvojen"kohotus"

Seuraava postaus on tehty yhteistyössä Hoitohuone Lightnessin kanssa. Eli sisältää hullua hehkutusta ihanista hoidoista ja tuotteista!

Vaikka blogini pääsääntöisesti käsitteleekin treenaamistani, niin poikkeus vahvistaa säännön. Tämä oli niin hyvä juttu, että innostuin suunnattomasti yhteistyöstä. Kyllä se oma peilikuva kiinnostaa kaikkia, vaikka väittäisi mitä. Kannustan myös miehiä käymään kasvohoidoissa ym., koska se on mukavaa ja saa olemuksen ihon lisäksi hehkumaan! 

Minulle tehtiin kolmen kerran sarjahoito, johon kuului kolme erillistä hoitokertaa. Hoidot aloitettiin jo Helmikuussa syväpuhdistavalla HydraFacial hoidolla. Sen jälkeen muutaman viikon välein oli kaksi Exuviance hoitoa, joissa ihoani käsiteltiin tuotteilla, jotka valitaan ongelman ja ihotyypin perusteella. Minun ongelmani on siis aknen rippeet ja sen jättämät jäljet. Tai oli ;) Tämä oli jo toinen kerta kun minua hoidettiin näin ja iho oli pysynytkin aika hyvänä ensimmäisen kerran jäljitä.

HydraFacial

Ensinnäkin mikä se on? Se on sellainen laite, joka imee alipaineella ihosta kaiken ylimääräisen. Meikkijäämät, kuolleen ihosolukon, hien, talin jne. Ihan kaiken. Eli puhdistaa, kuorii, poistaa tukot ihohuokosista ja syöttää vielä hoidossa käytettävät tehoaineet syvälle ihoon. Kunnon tehohoito, joka sopii kaikille ihotyypeille ja mikä parasta! Se ei satu, koska ei tarvita mekaanista ihonpuhdistusta.
 
HydraFacialin vaiheet (kuva)


Itselleni tämä alkoi olemaan melko ajankohtainen, kun edellisestä kerrasta oli jo puolitoista vuotta. Ihoni oli pysynyt siis aika pitkään hyvänä, mutta treenaaminen, stressi ja talvi teki siitä taas sen näköisen, että teki vähän pahaa katsoa sitä näkyä joka aamu peilistä. Elottoman näköinen, epätasainen iho ja punoittavia näppylöitä lisäksi. 

Hoidon jälkeen iho veti hassuksi parin päivän ajaksi eli vähän röpelöiseksi. Johtuu siitä ilmeisestikin, että iho alkaa taas toimimaan ja pukkaa loput epäpuhtaudet ulos. Tämän jälkeen olikin monta viikkoa taas, että sai nauttia kuulaasta kasvojen ihosta. Olen miettinyt, että pitäisi tehdä selällekin joku kerta.

Exuviance

Mikäs tämä sitten on?  Exuviance on lääketieteellisesti kehitetty ihonhoito, jolla korostetaan sitä, että Exuviancen toiminnalla on lääketieteellinen perusta. Exuviance ei ole ensisijaisesti kosmetiikkayhtiö, vaan dermatologinen yhtiö, jolla on lääketieteellinen perusta. Sen taustalla on AHA-teknologiaa koskevat tieteelliset löydöt. Tuotemerkin takana on lääke- ja ihotautialan yritys Neostrata-Exuviance. Omistajat keksivät tämän modernin ihonhoidon mullistaneen AHA-teknologian ja omistavat yli 80 maailmanpatenttia, joita monet tunnetut kosmetiikkamerkit käyttävät.

Exuviance perustuu uuteen molekyyliin, glukonolaktoniiniin (G-4), joka on polyhydroksihappo (PHA), jota esiintyy iholla luonnostaan sokerihappona. Tätä uuden sukupolven hedelmähappoa löytyy ainoastaan Exuviancen tuotteissa. 

Kahdessa minun iholleni räätälöidyssä puhdistavassa aknehoidoissa käytettiin juuri näitä Exuviancen tuotteita. Alla on lista esimerkin omaisesti mitä minulle tehtiin ensimmäisessä näistä kahdesta aknehoidoista. Aknen hoitotuotteista lisää linkistä.

Ennen ensimmäistä hoitoa

  • Pintapuhdistus
    • Clarifying Facial cleaner
    • Moisture balance toner
  • Kuorinta
    • 20% kuorinta-aineella = Revitalizing peel sis. glykolihappoa
  • Naamio
    • Savinaamio, viilentävä ja syväpuhdistava
  • Pahimpien näppyjen päälle
    • Blemish treatment gel, sis. 9% PHA-happosekoitus
  • Seerumi 
    • Vespera bionic serum
  • Voide 
    • Sheer refining fluid spf 15
Sain mukaan myös hoitojen välillä käytettäviä vastaavia tuotteita kotihoitoa varten. Kaikki alla näkyvistä on testattu ja ne ovat todella, siis todella riittoisia. Niitä on vielä kaikkia jäljellä ja melkein kuukausi mennyt jo siitä, kun sain ne. Koostumukseltaan mukavia, tuoksu on mieto, raikas ja hedelmäinen. Yövoide oli ehkä ainut mikä ei meinannut riittää, koska se imeytyi niin tehokkaasti, että en meinannut ehtiä aina edes levittää sitä kunnolla. Ihoni oli jo ensimmäisen kerran jälkeen häikäisevän hyvä ja parani vaan, kun jatkoin kotona.

Kotihoitoon tuotteita

Toinen kerta oli tällä viikolla tiistaina ja hoitojen välissä oli kolme viikkoa. Hoito oli aika samalla kaavalla, mutta tehostettiin 20 % hedelmähapon vaikutusta laittamalla sen alle "boosteri", jota käytetään rasvaisuuteen ja akneen taipuvaiselle iholle. Tämän jälkeen ihoni puhdistettiin hellävaraisesti ultraäänellä, mutta muutaman tiukka mustapää piti poistaa mekaanisesti. Lopuksi laitettiin Exuviancen uusi Bionic Oxygen Facial naamio, joka ravitsee ja antaa iholle uutta eloa. Sitä se toden totta teki. Se tuntui shampanjalta iholla, kun alkoi kuplimaan niin kutkuttavan kivasti. Sen jälkeen huomasi kyllä, että pintaverenkierto oli ihan eri sfääreissä!

Nakit eikun laput silmillä nauttimassa kuplista

Nyt neljä päivää myöhemmin olen ihaillut aina vaan parempaa näkyä peilistä. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Tämä tuoteperhe sai insinöörinkin vakuuttuneeksi, joka suhtautuu kaikkeen kosmetiikkaan hyvin skeptisesti, koska suurin osa on ihan huijausta. Suosittelen kaikille, jotka tuskailevat ihonsan kanssa ja niillekin, joilla ei ole niin suuria vaivoja, koska ihosta kannattaa pitää huolta. Onhan se ihmisen suurin elin. Pitäisi vaan muistaa itse käydä säännöillisesti, että ei iho pääsisi niin karstaiseen kuntoon.

Lauantai aamun näky. En ehkä tajunnut itsekään ihan kunnolla
muutosta ennen kuin nyt vasta verratessa kahta
kuvaa tässä postauksessa.

On kyllä onni, että löysin tällaisen tuoteperheen ja vielä ihanan paikan, missä käydä hoidattamassa ihoani :) Suuret kiitokset Riitalle ja Hoitohuone Lightnessille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti