lauantai 31. joulukuuta 2016

Yskän tuska

Tässä on nyt vierähtänyt vuoden viimeiset viikot yskiessä. Karmea köhä pukkasi pari viikkoa sitten. En kyllä tiennyt silloin vielä miten karmea, koska vaikuttaisi vahvasti keuhkoputkentulehdukselta. Kaikki vähänkään reippaampi liikkuminen tai jos joutui puhumaan pidempään, eli suunnilleen kolmea lausetta enempää, alkoi yskittämään ihan holtittomasti. Viikko sitten alkoi irtoamaan vihdoin jotain, että pääsi siitä kuivasta hakkaavasta yskästä eroon. Alkuviikosta keksin uuden määritelmän kovalle yskälle. Yskinyt niin, että persiiseen sattuu...

Joulukin meni lähinnä selviytyessä. Tuli todettua, että neuvolalääkärin vaihtamat migreenilääkkeet, sumatriptaania, eivät toimi hortoniin minulla, jonka sain ilmeisesti yskimisestä. Ne tekivät vain tokkuraiseksi. Vanha lääkkeeni haluttiin vaihtaa, koska joissain rottakokeissa oli havaittu sikiötoksisuutta. Löysin kuitenkin, että tässä uudessa lääkkeessä oli havaittu vastaavaa, mutta kaniinikokeissa... Otti vähän päähän, että olin ottanut uutta lääkettä lauantaina ja sunnuntaina, kunnes maanantaina kyllästyin ja otin viimeisen jäljellä olevan vanhan, joka auttoi välittömästi ja tuntui kuin silmät olisivat auenneet. Olisin selvinnyt yhdellä kolmen sijaan, koska ihan samaa "myrkkyä" ne molemmat on loppujen lopuksi ja uudet ovat vielä vahvempia. Vaikuttaa vaan vähän eri reseptoreihin tms. Ja joulukin olisi ollut parempi.

Joulun parhaat lahjat oli Huubilta neopreenitakki, enää ei palele avovesiuinnin jälkeen ikinä ja pikkusiskon tekemät villasukat. Ei palele varpaitakaan. Ihan parasta.

Töiden jälkeen olen vetäytynyt vähintään puolentunnin päikkäreille molemmilla viikoilla ja sitten vaan pelannut. Melko aneemista. Vetää väkisinkin vähän mieltä mustaksi, kun olisi kiva liikkua. Liikkumis yritykset on vaan kostautunut kauhealla yskäkohtauksella, jotka ovat olleet lähinnä koiran kusetus lenkkejä. Keskiviikkona sain kuitenkin jo käveltyä koiran kanssa pari kilometriä ilman kohtausta ja eilen, että on tämä selvästi jo parempi.

Toissaviikolla kävin myös naprapaatilla LPG:ssä vähentämässä turvotusta ja jumeja ja tällä viikolla hierottavana. Ihmeen kipeä sitä vaan on. Hieroja alkoi olemaan jo sitä mieltä, että menee lihakset jumiin jo tekemättömyydestä. Hyvin todennäköistä, kun on nyt toisella viikolla alkanut olemaan jännityspäänsärkyjäkin. Niihin on auttanut onneksi kävely aika hyvin.

Ensi vuodesta tulee tuskin sen ihmeellisempää muuten, paitsi mikään ei ole enää ennallaan. Maanantaina on rakenneultra ja jos pääsisi vähitellen taas liikkumaankin taas yskän hellittäessä. Puolessavälissä mennään tätä kärsimystä. Odotan oikeasti sitä, että saan itseni takaisin. Jotenkin ihan vieras olo omassa kropassa ja siitä varmaan sen suurin ahdistus. 

Meidän tiimin uudenvuoden toivotukset lukijoille

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Perus kärsimystä

On kyllä sellaista vaihtelua päivästä toiseen olossa ja jaksamisessa. Välillä ei meinaa edes muistaa ylimääräistään, mutta sitten se kyllä taas osaa muistuttaa ihan huolella.

Maanantaina ollut hieronta pelasti paljon. Pahin oli vasemmassa etureidessä. Se kun saatiin auki, niin lakkasi kiristämästä alaselkääkin. Tiistain otin vieä leväten ja keskiviikkona pyörittelin pyörällä tunnin. Tuntui harvinaisen hyvältä. Torstaina oli sitten 75 min setti. Se oli vähän rankempi ja piti saada tehot 180 W viideksi minuutiksi parhaimmillaan. Se onnistui vaihtelevalla menestyksellä, mutta ei tuntuinut pahalta. 

Perjantaina iski vaihteeksi migreeni. Pääsin koittamaan uutta migreenilääkettä, jonka neuvolalääkäri oli vaihtanut vanhan tilalle. Otin lääkkeen ennen työpaikan tarjoamaa joululounasta, että vaikuttaa nopeammin. Tömähtikin sitten kesken syömisen niin kovaa, että meinasi jäädä syömättä. Vaikka vaikutusmekanismi oli ihan sama kuin vanhoissa eli supistaa verisuonia, niin tuntui todella paljon pahemmalta. Tajusin katsoa paketista sitten, että nämä uudet olivat 100 mg, kun vanhat olivat vain 40 mg. Ehheh, että ei ihme, kun vähän teki kipeää. Migreeni lähti kuitenkin eikä seuraavana päivänä tullut Hortonia. Eli ehkä ihan hyvä vaihto, kun tämä ollut nyt vähän niin kuin tapana viimeiset puoli vuotta.

Jätin päivän treenit ihan suosiolla väliin oli niin tokkurainen olo loppupäivän lääkkeen jälkeen. Migreeni kuitenkin on itselläni viimeinen hätähuuto, että pitäisi levätä, kun en muuten tajua.

Sinne pitäs mennä latupohjaa pitkin
 
Lauantaina pääsinkin hyvävoimaisena puolentoista tunnin sauvakävelylenkille. Nyt ei ollut niin jäistä kuin viikko sitten, niin oli ihan kiva mennä pikku pakkasessa. Keksin vielä vähän mäkisemmän reitin latupohjasta, kun ei ole vielä latuja. En kyllä ymmärrä kuka pystyy siellä hiihtämään, kun on sellaista ylä-ja alamäkeä ja mutkaa. Olisin nutullani koko ajan ja suksetkin vielä poikki kaupan päälle varmaan :D Loppumatkasta alkoi tehdä tiukkaa varsinkin alamäissä, kun joku potki rakkoa aika napakasti välillä. Selvisin kunnialla kotiin ja dementiahiihtoa tuli 8.5 km. 

Ja sieltä sitä tultiin

Se mikä vähän lenkillä häiritsi oli kumma yskä tai fiilis kurkussa joka paheni iltaa kohden. Tänään olikin sitten herätessä karmea päänsärky ja lihaksia kolotti. Ei taas... Ei jaksaisi olla kipeä. Jäi sitten uimatta ja pyöräilemättä perjantain pyöräily. Ei sillä, että pyöräily olisi välttämättä edes onnistunut, kun häntäluu meinaa kipeytyä kolmesta kerrasta viikossa jo niin pahasti. Palautuminenkin tuntuu hidastuneen huomattavasti. Kaikki on ihan pilalla. Joko tämä on kohta ohi? EI. Ei edes puolessa välissä vielä.

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Pää ei pysy mukana

Meinaa vähän ahdistaa. Se on tuntunut olevan tämän viikon teema enemmän tai vähemmän. Henkisesti ja fyysisesti. Henkisesti ottaa sen tähden koville, kun ei enää vaan pysty tekemään asioita niin kuin haluaisi ja keho muuttuu. Ei tahdo pää pysyä mukana. Fyysisesti tämä muuttuva alati turpoava olemus. Nukkuminenkin on hankalaa. 

Maanantain LPG hoito piristi kummasti taas lihaksia niin, että tiistaina ja vielä keskiviikkonakin jaksoi polkea helposti päivän treenit. Torstaina alkoi kuitenkin jo vähän hyydyttää ja tunti pyörän selässä oli aika työläs. Asiaan saattoi myös vaikuttaa huonon puoleiseksi jäävät yöunet. Joka päivä piti kuitenkin ottaa päikkärit töiden jälkeen, että jaksoi.

Yöunia haittaa, kun en löydä mukavaa asentoa. Olen tottunut nukkumaan varmaan 90% öistäni mahallani jotenkin todella terveellisellä mutkalla. Sitten, kun ihokin kuivaa niin, että huomasin alkuviikolla suihkussa kyynerpäiden olevan vereslihalla melkein, kun saippua vähän kirveli... Olen kyllä rasvannut itseäni kyllästymiseen asti, mutta jotenkin tuo käsivarren takaosa oli jäänyt vähän vähälle rasvalle. Eli siis ihon kipristelykin herättää välillä raapimaan ja kaikki muut saakelin kouristukset ja nipistelyt kropassa. Vaikea rauhoittua nukkumaan.

Lauantailenkin näkymiä

Perjataina iski vaatekriisikin kunnolla, kun muutenkin melko suppea vaatevarasto kutistunut entisestään ja pyykit eivät olleet ehtineet kuivamaan aamuksi. Jouduin menemään verkkareissa töihin. Sellaisissa neon oransseissa. Koitin valita kaveriksi kuitenkin kohtuu siistin paidan ja kun ei ollut palavereja kalenterissa, niin ajattelin pääseväni helpolla, kun istun vaan paikallani suurimman osan päivästä. Esimies sitten laittoi heti aamulla yhden palavereistaan minulle, kun ei itse ehtinyt sinne, että se siitä. Onneksi töissä ei nyt ole kuitenkaan mitään kamalan tiukkaa pukukoodia, mutta en silti haluaisi mennä verkkareissa töihin.

Vähän lisää vielä, kun oli niin kaunista
 
Illalla päikkäreiden jälkeen menin uimaan helpottuneena, kun tähän asti se oli sentään ollut mukavaa ja piristävää. Ei ollut enää. Tehoja ei vaan tuntunut löytyvän ja vaikka kuinka yritin, niin aika väsynyttä oli. Ajoin sitten leuka rinnassa kotiin ja surkuttelin valmentajalle, että kaikki on ihan kakkelia. Suortuskyky alkaa selvästi laskemaan ja se ottaa vähän päähän, kun ei enää pysty vaan haastamaan itseään sillai kivasti. 

Naamari jäässä

Sauvakävely lauantaina kauniissa kylmässä säässä oli varmaan surkeaksi valuneen viikon kohokohta. Tosin niin jäisellä alustalla se oli varsinkin alkuun todella työlästä, kun ei ollut kepittely ihan hanskassa ja ne lipsui aika paljon piikeistä huolimatta. Onni oli kuitenkin Sarvan nastalenkkarit, kun eihän tuolla olisi pysynyt pystyssä ilman niitä. 8,6 km tuli sauvottua puolessatoistatunnissa ja tässä kunnossa silläkin sai väsytettyä itsensä ihan hyvin, kun piti taas ottaa päikkärit, että jaksoi katsoa illalla edes leffan.

Koiraa ei oikein huvittanut

Tänään on jälleen kaunis talvisen kylmä päivä. Tosiurheilija olisi ollut varmaan koko päivän ulkona. Minun teki vaan mieli maata naamallani, tosin ei onnistu, niin täytyy tyytyä kylkiasentoon. Väsyttää huonosti nukutun yön jäljiltä. Sain siivottua oman osani kuitenkin ja keitettyä riisipuuroa. Kyllä tässä nyt jotain outoa on, koska siitä on aikaa, kun olen viimeksi riisipuuroa syönyt ja varmaan ensimmäinen kerta ikinä, että tein sitä itse. Uimaan lähteminen jännitti, kun oli vaan niin ryytynyt olo. Olihan se vähän rankan puoleista, mutta loppua kohti ehkä vähän olo helpottui.

Huomenna hierottavaksi ja uutta viikkoa kehiin. Joka viikko varmaan vaan pahenee, että mikäs tässä. Toukokuuta odotellessa...

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Pullahdus

Yleensä tämä vuoden pimein aika on ollut itselleni hyvin pimeää aikaa. Väsyttänyt ja ollut veto pois. Nyt jostain syystä olen ihan energiaa täynnä. Johtuukohan siitä, että kohta tietää vasta kovien aikojen olevan edessä... Jotenkin tuntuu, että olen pääsyt nämä neljä ensimmäistä kuukautta melko helpolla ja loppua kohden vaan menee pahemmaksi. 

Faktakulma tänä alkuun vuoden treenien yhteenvedon muodossa. 1.12.2015-30.11.2016 354 h. Ja vähän mitä noihin tunteihin pääsääntöisesti sisältyi:
  • Uinti: 70 h, 150 km
  • Pyörä: 133 h, 2947 km
  • Juoksu: 75 h, 613 km
  • Kehonhuolto: 36 h
Ei huono! Tuo juoksukilometrien määrä yllätti vähän kuin uintikilometritkin. Noista puuttuu sitten vielä kisoissa tulleet kilometrit.
Viikon aloitin taas mukavasti lepopäivällä ja naprapaatilla vierailulla pitkästä aikaa. LPG hoito oli oikein hyvä tähän vähän pöhöttyneeseen oloon ja nestettä lähti lihaksista aika mukavasti. 

Tiistaina käytiin lääkärillä ja vilkaistiin mitä pikkukaverille kuuluu. Siellä se pötkötti kyljellään ja tuli vihaisesti kyynärpäästä, kun kehdattiin häiritä. Hupaisaa. Ettei vaan olisi minun luonnetta, kun itse olen sellainen kyynärpäällä huitoja, jos häiritään mm. unta. Kaikki hyvin kuitenkin ja odottelu jatkuu.

Kylmiä aamuja

Töiden jälkeen poljin tunnin ja juoksin viisi kilometriä. Kulki huomattavasti paremmin hieronnan ja LPG:n jäljiltä kuin edellisellä viikolla. Lonkankoukistajien aiheuttamat kivut olivat ainakin tämän kerran poissa, mikä oli ihan kiva juoksemisen kannalta. Kyllä se silti alkaa näkymään, kun paino nousee niin vauhti hiipuu samassa suhteessa.

Pipoa tukevampaa

Keskiviikkona särki taas päätä vasemman hartian takia, kun pääsin töistä kotiin. Väsyttikin ihan älyttömästi. Otin tunnin päikkärit, koska olin päättänyt polkea 75 min treenin kuitenkin. Olo oli ihan krapulainen, kun viimein nousin pyörän päälle. Treeni meni kuitenkin hämmästyttävän hyvin, piristyin ja päänsärky kaikkosi. Kannatti siis. Suihkussa tajusin vasta ihmetellä kipeää vasenta peukaloa. Mietin, että miten se voi olla noin arka, kun eihän sille ole käynyt edes mitään. Ei kun hetkinen... Se oli samalla tavalla kipeä kuin kaatumisen jälkeen. Sitten tajusin, että vasen hartia oli ihan eri tuntuinen kuin aikoihin. Jotain oli auennut pyöräilyn aikana niskasta/hartiasta.

Kylmiä, mutta kauniita iltojakin

Torstaina kävin juoksemassa 30 min ja sain juuri ja juuri puristettua 4 km siihen aikaan. Alkoi tosiaan tässä vaiheessa nyt 5 kg painonnousu painamaan... Yöllä alkoi särkemään selkää ja persettä. Aamulla totesin synkkänä, että nyt taitaa olla juoksut juostu tältä erää. Mahankin oli päättänyt pullahtaa nyt niin, että tuntui. Se tuntui todella nihkeältä koko perjantai aamupäivän, kun totutteli siihen. Se tuntui lähinnä siltä, että jotain meni pois paikaltaan vatsalihaksissa. Tätä siis enteili viikolla aikaisemmin olleet jäätävät vihlaisut suorissa vatsalihaksissa koko matkalta, jotka saivat hengityksen salpautumaan hetkeksi, kun koitti keräillä taas itseään suoraksi.

Valmentajan kanssa todettiin, että taitaa olla aika vaihtaa juoksu sauvakävelyyn, kun pitää sitä jotain painetta saada jaloille. Nyt pitää sitten käydä viho viimein ostamassa ne kävelysauvat :D

Illalla menin taas uimaan 2500 m ja se onneksi auttoi. Siinä keskivartalo pääsee varmaan vähän rentoutumaan ja kun uin pullarilla, niin saan rauhassa työstää yläkropalla ilman, että täytyy koko ajan vahtia sykkeitä.

Lauantai-iltana poljin taas reippaanlaisen tunnin ja kävelin 45 min ja 4.5 km. Oli hyvä setti. Joutuu vaan pukemaan enemmän kävelylenkille ja toppahousut meinasi ahdistaa. Mitähän tästä oikein tulee... Ei huvittaisi uudistaa koko vaatevarastoa tämän takia, mutta talvi on vasta edessä ja tässä vaiheessa tekee jo tiukkaa. 

Tänään sunnuntaina oli viikon toinen uinti. Taitaa vähän väsy vaivata, kun oli niin tahmaisen tuntuista uinti. Ihan ok, mutta ei kuitenkaan parhaassa iskussa. Onneksi on huominen tiistain lisäksi vapaata, niin saa nukkua parina aamuna ja kerätä voimia uuteen viikkoon. Ja huomenna vielä LPG parantamaan tilannetta.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Ehjä viikko vihdoinkin

Nyt voi vihdoin sanoa hyvillä mielin, että olipas onnistunut viikko. Kaikki treenit tuli tehtyä ja hyvä meininki ollut. Mitä nyt pientä vaivaa ollut tästä muuttuvasta fysiikasta sitten muuten, mutta sen kanssa täytyy nyt vaan selvitä.

Tiistaina aloitin viikon treenit polkemalla pyörää tunnin ja juoksin 5 km päälle. Keskiviikkona poljin 75 min. Torstaina oli niin tuhnu olo, kun turvotti ja ahdisti sen takia, että jäin vaan sängynpohjalle makaan puoleksitoista tunniksi töiden jälkeen. En ollut edes väsynyt, mutta oli vaan niin tuskainen olo. Siirsin päivän treenit lauantaille ihan suosiolla. Oli vielä niin karmea tuuli ja tihkusade, että ei innostanut mennä juoksemaan ulos. Lauantai aamupäivä houkutteli huomattavasti enemmän. Aurinkoonkin näytti sääennusteen mukaan olevan mahdollisuus silloin, nii miksipä ei.

Perjantaina oli vähän sama tuskainen fiilis, mutta olin nukkunut niin huonosti liikkumattomuuden takia, että otin itseäni niskasta kiinni. Venyttelin ja lähdin sen jälkeen uimaan. Se oli hyvä veto, niin kuin aavistelinkin. Olo helpottui huomattavasti.

Vasen hartia ei kuitenkaan parantunut edes sillä uimisella. En sitä kyllä odottanutkaan. Se on ollut kipeä jo varmaan puolisentoista viikkoa. Varmaan aika lailla sen ajan, kun en ole enää pystynyt nukkumaan vatsallani epämukavan olon takia. Nyt joudun siis nukkumaan lähinnä kyljelläni ja se tekee näemmä pidemmän päälle kipeää. 

Lauantai aamuna särkikin päätä pitkästä aikaa ihan kunnolla. Poljin silti pyörällä sen tunnin ja juoksin 4 km ihan mukiimenevässä säässä. Sen jälkeen lähdin hierottavaksi. Olinkin odottanut sitä aika hartaasti. Sekään ei mennyt kuin ennen, koska en voi olla vatsallani. Onneksi Kehonhuolto Jumissa ollaan erikoistuttu odottavien ja synnyttäneiden hierontaan, niin siellä oli tyynyt valmiina. Raskaushieronnassa käytetään erikoistyynyjä, jotka on suunniteltu raskausajan hoitoihin. Tyynyjen avulla saadaan hierottava tuettua rentouttaviin ja turvallisiin asentoihin hieronnan ajaksi. Sitten on vielä erikseen 90 min ja 60 min raskausajanhieronnat. Minä jatkan tällä perinteisellä mihin olen tottunutkin, mutta pienin muutoksin nyt sitten...

Hieronnan jälkeen oli kyllä päätä lukuunottamatta ihanan pehmoinen olo. Taisi olla jalat vähän tukossa, kun kävelykin tuntui ihan erilaiselta. Illan siinä ihmettelin, että onko migreeni vai mikä, mutta sain sen sitten nukkumaan mennessä vaimennettua Panacodilla, kun ei buranakaan auttanut. Ihana jännityspäänsärky. 

Aamulla olikin sitten herätessä ihan kunnon Horton. Nenä tukossa oikealta puolelta ja samoin silmä turvoksissa kipukohtausten lisäksi. Olikin aika turvautua migreenilääkkeeseen. Kaikista lääkkeistäni olen puhunut lääkärin kanssa ja ne on ihan ok, että siitä ei tarvitse olla huolissaan. Migreenilääkettä saan ottaa satunnaisesti, koska supistaa verisuonia ja tarve ei ole todellakaan edes joka viikkoinen onneksi. Jos tarve kasvaa, niin pitää siirtyä estolääkitykseen.

Olin ihan titityy lääkkeen jälkeen, kun oli ollut niin kova kipu. Menee jotenkin kummasti niin, että mitä pahempi kohtaus sitä kovempi "krapula" lääkkeestä tulee. En meinannut saada itseäni hereille tai edes liikkeelle moneen tuntiin. Saatiin kuitenkin sunnuntai siivoukset tehtyä ja kun aloin venyttelemään, niin rintaranka paukahti/rusahti vartin jälkeen niin kunnolla, että piti istua hetkeksi lattialle vetämään henkeä. Mutta sen jälkeen hävisi paha olo, ahdistus, kaikki. Oli ilmeisesti ollut rintaranka vähän jumissa. Vasen hartiakin tuntunut nyt paremmalta. Ei se kyljellään nukkuminen näköjään oikein sovi minulle. Tulee pitkä ja tuskainen puoli vuotta...

Uimaan menin "varavalmentajan" roolissa eli vein ohjelman ja suomensin sen. Uitiin siinä hengitystekniikoita yhteensä 800 m ja toinen 800 m 200 m pätkissä lättäreillä. Loput oli välishowta. Yhteensä 2300 m ja uinti kulki ainakin itselläni ja kädet kiittää. Joudun uimaan lähinnä pullarilla, kun tulee muuten banaanivene. Ei jaksa enää pitää itseään kunnolla nipussa pidemmän päälle, kun sitten alkaa kuski kiihtymään jo aivan suotta.

Toivottavasti tässä on vielä näitä hyviä viikkoja useampi edessä, koska kyllä sitä voi paljon paremmin, kun saa liikkua kunnolla. Vähän pelkään, että juoksu jää ihan viimeistää kuukauden päästä, kun nytkin meinaa jo sattua lonkkiin ja asento hajoilee. Ehkä sitä pääsee kohta hiihtämään. Pertsaa niin maan perusteellisesti sitten ja vesijuoksua.

Kuvat on jäänyt vähän vähälle taas, kun tässä pimeydessä vaeltaa. Sama naama täällä samoissa paikoissa ja vermeissä kuitenkin vääntää, niin ei kai siinä menetä mitään, vaikka onhan ne ihan kivoja tekstin piristyksiä.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Yhtä yrittämistä

Tuntuu, että koko syksy on ollut yrittämistä päästä taas treenin kulmaan kiinni. Ensin selkä ja sitten flunssa. Saa nähdä mitä tämä eturepun kasvatuskin vielä tuo tuollessaan. Haasteita varmasti. Tahto on kova, mutta se ei riitä, kun pitää kuunnella kroppaa mikä tuntuu hyvältä ja missä menee raja tällä hetkellä.

Lauantain lenkillä ei tiennyt onko kevät vai syksy. Ihana ilma pitkästä aikaa.

Yksi raja tuntuu ainakin löytyneen, jos ei sitten johtunut vaan flunssan oireista. Jos syke nousee yli 150 pitkäksi aikaa tulee huono olo. Hetkellisestä noususta ei aiheudu mitään. Ruokahalu on toinen mikä on muuttunut. Se on nimittäin kadoksissa. Ei tee oikein mitään mieli ja nälkä kun ei tule, niin sitten alkaa vaan nyykähtämään. Pitää vaan tajuta syödä jotain säännöllisesti. Varmaan tämän takia paino ei ole noussut alun 3 kg enempää. Alkaa kohta huolettaa, että kuihdun käsiin.

Farkut menee vielä päälle, mutta ei voi istua, kun tulee todella huono olo hetken päästä. Tämä vaiva tuli tällä viikolla riesaksi. Koitin katsella toisenlaisia housuja, mutta menin sitten ostamaan kahdet Kari Traan verkkarit tms. Ei näin, kun töihin pitäisi keksiä jotain. Ne 2XU:n mahatrikoot pitäisi kyllä hankkia...

Tällä viikolla tuli sentään jo treenattua viitisen tuntia. Maanantaina ja tiistaina poljin trainerilla 45 min kevyesti. Maanantaina ensimmäiset 15 min tuntui ihan kamalalta ja jalat olivat ihan vieraan tuntuiset. Tiistaina aika meni hujauksessa. 

Ai sitä onnea, kun pääsi taas pyörän päälle

Perjantaina uin pari kilometriä kevyesti ja lauantaina kävin juoksemassa ensimmäistä kertaa kuukauteen! Kauhea miten pitkä väli pääsi taas tulemaan. Onnistuin kyllä lähtemään lenkille loistavaan aikaan, kun aurinko paistoi koko matkan. Tuli ihan kuuma, kun taisin pukea vähän liikaa jopa. Tottunut palelemaan viimeisen kuukauden, mutta nyt oli +7 lämmintäkin. Saa nähdä kauan sitä pystyy vielä juoksemaan... Tätä murhedin siinä sivussa, kun hämmästelin edelleen, miten olenkaan oppinut pitämään juoksemisesta. Tuli pitkästä aikaa sellainen olo, että on taas kunnossa.

Liikaa vaatteita, mutta en vielä tiennyt sitä lähtiessäni lenkille
 
Paitsi, että nenä on tukossa edelleen enemmän tai vähemmän koko ajan. Limakalvot turvoksissa ja voi kuulua tähän olotilaan. Toivottavasti ei kuitenkaan. Olen joutunut laittamaan joka ilta kohta kolme viikkoa nenäsuihketta, että saan nukuttua. Se ei ainakaan paranna limakalvojen kuntoa. Nyt olen myös parina päivänä lutrannut nenäkannulla. Eilen ei tullut mitään läpi, mutta tänään oli vähän parempi menestys. 

Uiminen on toinen mikä auttaa eli kostea ympäristö. Nyt ollut taas vähän parempi, kun kävin pulikoimassa sunnuntain uinnit. Tuli uitua kovempaa kuin aikoihin, kun oli mm. 4x(4x50m kovaa + 100m verraa) lättäreillä ja ilman ohjelmassa. Käytän kyllä pullaria tai räpylöitä aika paljon, että ei kuski kiihdy suotta. Niin saan tehtyä paremman treenin ilman, että joudun huolehtimaan koko ajan sykkeistä, kun jalat eivät ole mukana. Ne nimittäin nostavat sykkeen heti.

Ensi viikolla koitetaan taas paluuta normaalimpaan vaihteeksi. Toivottavasti nyt onnistuisi.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Elämä yllättää

Todettiin, että tämä isänpäivä on sopiva päivä saattaa kansan tietoon tämä tulevan tapaturman :D Itse olen lähinnä hämmentynyt asian saamasta huomiosta sen tullessa julki. Itse olen ollut aika coolisti ja kirjaimellisesti vain odotan. En ylipäätään tykkää hössötyksestä. Eli lyhyesti ja ytimekkäästi: meille on tulossa toukokuussa perheenlisäystä. Näin käy ilmeisesti, kun ei pysty treenaamaan ja jää liikaa aikaa kaikkeen muuhun :D

Ostin teräsmiehelle isänpäiväkukan

En ole koskaan ollut mitenkään innoissani lapsista tai edes ajatellut mitenkään aktiivisesti niiden saamista. Eli tämäkin oli lähinnä selvitessään vähän sellainen oh shit hetki pari kuukautta sitten, että nytkö sitten. Kyllähän siinä pieni pelko on kytenyt taustalla koko ensimmäiset 3 kk, kun 2½ vuotta sitten oli ensimmäinen mahdollisuus, mutta se päättyi omia aikojaan ja vielä melko kivuliaasti. Siitä jäi sellainen fiilis, että ei enää ikinä. 

En ollut edes valmis henkisesti ja fyysisesti silloin. Turposin heti alussa monta kiloa ja leposykkeeni oli 20 pykälää yläkantissa. Vaikka ei ollut pahoinvointia voin vain huonosti ja kaikki tuntui pahalta. Pelkäsin, että pieni sydän parkani ei jaksa tai miten se tulee jaksamaan. Tällä kertaa ei ole ollut oikein mitään. En silti nauti olostani, kun toisinaan tule epämääräisiä kiristyksiä ja vihlaisuja. Enkä voi juoda edes lempijuomaani punaviiniä, mikä vähän ahdistaa välillä. Ja muutenkin joutuu miettimään vähän väliä voinko nyt ottaa tätä ja tätä ja tota ja otan kuitenkin :D Kamala väsymys vain ollut ja sain flunssan, jotka eivät normaalisti tartu minuun. Ärsyttävää.
 
Treenaamista pyrin jatkamaan niin normaalisti kuin vaan pystyn ja niin kauan kuin vain suinkin pystyy. Tämä flunssa on tehnyt sen, että ei ole pahemmin pystynyt liikkumaan melkein kolmeen viikkoon koiran kanssa kävelyitä lukuunottamatta. Sitten iski vielä talven mikä entisestään hyydytti ulkoiluintoani, niin aika kamalaa ollut. Nyt, kun talveen alkaa vähitellen tottua iskee sitten vesikelit. HYI! Olisi nyt voinut pysyä tällaisena, kun ehti jotenkuten jo tottuakin.

Perjantaina meinasin mennä uimaan, kun alkoi selkä kiukuttelemaan liikkumattomuuden takia, mutta onneksi taas tein dynaamiset venyttelyt, niin into vähän laantui ja selkäkin helpotti. Ei olisi jaksanut uida se tuli selväksi. Tai ehkä olisin, mutta varmaan olisi tullut vielä takapakkia paranemisessa. Sen verran yskitti venyttelynkin jälkeen. Nenä kyllä aukesi. 

Tänään koitin uudestaan ja vaikka venytellessä tuntui vähän oudolta, pistin sen liikkumattomuuden piikkiin, niin uinti tuntui heti hyvältä. Oli taas kiva olla vedessä. Ihan eri fiilis kuin pari viikkoa sitten, kun viimeksi tuli tehtyä yhtään mitään. Piti uida rauhassa ja onnistuin mielestäni siinä aika hyvin pullarin avulla. Oli hyvä uinti ja nyt on hyvä olo.

Tällä mennään miten mennään ja kyllä minä ajattelin ensi vuonna loppukesästä kisatakin, jos palautuminen tästä koettelemuksesta menee hyvin. Siihen siis tähtään. Ehkä Ahvenanmaalle sitten. Mutta se on sen ajan murhe.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Flunssa voiton vei

Se ei sitten ollutkaan siinä yhdessä päivässä se sairastaminen toissaviikolla. Pahuksen flunssa iski sitten ihan toden teolla maanantaina. Aamulla oli vielä ihan normaali olo ja sitten iltapäivällä alkoi taas kurkku kipeytymään ja tällä kertaa vielä pahemmin.

Tiistaiaamuna kitalaen takaosassa oleva killutin oli niin turvoksissa, että tuntui kuin olisin voinut tukehtua siihen. Ilmeisesti turvotus oli laskenut kuitenkin jonkin verran siinä vaiheessa, kun lääkäri katsoi suuhuni pari tuntia myöhemmin terveyskeskuksessa. Olin alkanut epäilemään jo poskienotelotulehdusta, mutta sitä ei onneksi löytynyt. 

Ensilumi alkoi saapumaan samalla, kun kävelin tiistaina terveyskeskuksesta takaisin kotiin, pellon läpi oikoen. Piti kyllä koukata apteekin ja kaupan kautta, kun ei ollut edes nenäliinoja. Niin harvoin sitä on tullut oltua viime aikoina kunnon flunssassa.

Kolme päivää makasin kotona pelaten ja vielä torstainakin oli niin surkea olo, että ajattelin kuolevani ja ajattelin, että en selviä vielä perjantainakaan töihin. Menin silti, mutta väsymys iski aika nopeasti. 

Koira piti seuraa sairaalle
 
Nyt on alkanut olemaan jo vähän energisempi olo, mutta saa tosiaan olla aika varovainen häärämisenkin kanssa, kun ei ne voimat riitä. Päivällä tein vähän lumitöitä. Vähän, kun ei tuota luntakaan ole vielä onneksi paljoa ja kevyttäkin vielä. Sen jälkeen pitikin jo istua alas keräämään voimia. 

Tällaista sairastamista tämä on välillä. Onneksi ei omalla kohdalla kuitenkaan kovin usein.

maanantai 31. lokakuuta 2016

Kurkku ja kipu

Otsikossa tiivistyykin viimeviikon fiilikset aika ytimekkäästi. Jostain pääsi tällainen iskemään ja sitä on paranneltu. Sillä selittyi myös kumman vetämätön olo ja väsyneet lihakset varsinkin alkuviikosta.

Kieltämättä väsynyttä oloa oli jo vähän sunnuntaina, mutta laitoin sen kaiken tusaamisen piikkiin silloin ja uintikin oli aika raaka. Maanantaina ajattelin, että LPG käsittely pelastaa tilanteen varmasti, mutta tiistaina olikin vielä surkeampi olo. Hyvä, että jalat liikkuivat enää. Palelikin vielä. Iltapäivällä alkois sitten epämääräinen tunne hiipimään kurkkuun, joka voimistui iltaa kohti kurkkukivuksi.

Lämpöä mittasin tiistaina ennen nukkumaanmenoa 37.2 astetta ja totesin, että tuskin pääsen töihin keskiviikkona. Onnistuin jotenkin nukkumaan aika hyvin kaikesta huolimatta ja johtuiko sitten siitäkin, että oli nielu päässyt kuivahtamaan, niin oli aamulla niin kipeä kurkku, että hyvä jos kieli kääntyi suussa. Lämpöäkin oli peräti 37.6 astetta. Kotipäivähän siitä tuli. Olo koheni kuitenkin iltaa kohden.

Torstaina tein paluun töihin, mutta treenit sain heittää mielestäni. Perjantaina ajattelin, että voin mennä uimaan. Onneksi rutiineihini kuuluu venyttely ennen uintia, niin ei tarvinnut lähteä altaaseen asti toteamaan, että ei pysty. Venyttely otti jo niin koville, että jäin vaan lopuksi makaamaan lattialle raatona. Se oli sitten vaan ruokaa napaan ja saunan kautta nukkumaan kepeät 10 tuntia :D

Valmentajalta olin saanut ohjeen ottaa lauantainkin vielä kevyesti eli mentiin sitten koko perheen voimin metsäkävelylle pitkästä aikaa. Koiran mokomakin, jota normaalisti on saanut vetää perässään koko matkan, menikin ihan iloisesti suurimman osan melkein kuuden kilometrin lenkistä.

Illalla oli pientä viihdettä luvassa, peräti kolmet eri kekkerit joista joutui valitsemaan ja menin sinne, joka oli ehtinyt kutsua ensimmäisenä. Karmea tilanne, kun joka paikkaan olisi halunnut mennä! Tuli syötyä niillä synttäreillä kyllä niin paljon, että meinasi maha ratketa. Mitäs on tällainen syöppö. Kivaa oli muutenkin.

Sunnuntaina ryhdistäydyin ja silitin taas vuoren pois, siivosin, laitoin ruokaa, venyttelin ja kävin jopa uimassa. Uidessa tuntui ettei ollut voima kanssani, mutta kotona, kun katsoi vauhteja, niin ei ne nyt niin huonoja olleetkaan. Johtui varmaan vaan seurakaverista samalla radalla, joka painaa menemään sellaista kyytiä, että tuntee itsensä ihan maailman hitaimmaksi siinä.

Tänään piti olla hieronta, mutta hierojakin oli sairastunut kesken päivän. Itselläni ei näytä taaskaan sen paremmalta, kun kurkku tuli taas kipeäksi ja nyt se vasta kipeä onkin. Viime viikko taisi olla vasta lämmittelyä... Ehkä tässä vielä joskus pääsee taas treenaamaan... Taitaa olla aika sairastelua tulevakin viikko.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Alkaa tuntumaan

Nyt on vähän väsynyt olo. Tehokas viikko siis takana. Ihan en kaikkea ehtinyt treeneistä tekemään, niin jäi vähän harmittamaan, mutta taas kävi näin. Kyllä sitä vielä joskus. Tuntemus siitä, että selkä alkaa normalisoitumaan vihdoinkin vahvistuu.

Maanantai ja tiistain meni pyöräillen ja tiistaina suuntasin vielä juoksemaan. Jalat oli kyllä aika käytetyn oloiset varsinkin juostessa, kun piti juosta kuudesta kilometrista kolme kovempaa, niin tiukkaa teki. Tuntui myös siltä, että kylmä vaikutti, kun olin ihan jäässä varsinkin jaloista, vaikka juoksin kovempaa. 

No, seuraavan päivän hieronta olikin siis enemmän kuin tervetullut. Selkää rassatessa meni taas suurin osa ajasta kuitenkin. Löytyi rangan vierestä sellainen 10 cm pätkä noin puolesta välistä, joka oli todella kipeä. Hammasta purren kestin sen, koska sen tunsi jo siinä, että nyt ollaan asian ytimessä. Sattui nimittäin läpi ja kylkivälejä myöten. Ehkä pääsen vihdoinkin siitä vatsalihaksia kiristävästä vaivan osuudesta. Ja toivon mukaan koko vaivasta kohta.

Torstaina huilasin taas hyödyn maksimoimiseksi. Mutta tuli myös odotettu paketti :D Sain Stagesin ja siinä sivussa tilaamani GU:n recovery jauheen. Siinä oli hupia kerrakseen kotitöiden oheen.

Parasta palautusjuomajauheesta tehtyä palkkaria mitä oon ikinä maistanu!

Perjantai-iltana raahauduin puolikuolleena uimaan. Tiesin sen auttavan siihen oloon, vaikka ei olisi muka jaksanut. Altaassa oli vaan joku ihmeen temppurata syysloman kunniaksi, mutta onneksi mahduin uimaan ja vielä lähes yksin. Pari tyyppiä kävi koittamassa samalla radalla kanssani, mutta totesivat ilmeisesti viisaammaksi kadota siitä etteivät olisi tielläni. Tapahtu siinä yksi kolarikin. Joku tyttö temppuradalta päätti "oikaista" neljän radan yli, toiseen suuntaan olisi ollut vain yksi rata. Ilmeisesti hänen päätelmät liikkumisensa nopeudesta eivät oikein täsmänneet suhteessa minuun, koska ikäväksi täräytin suoraan häntä päin. Säikähdin niin paljon, että vedin puoli keuhkollista vettä varmaan henkeen kesken 200 m kovemman setin. Tämä altaiden sankari ei korvaansa lotkauttanut. Jatkoi vaan coolisti siirtymistään... 

Uinti meni muuten hyvin. Jo ensimmäisessä liussa altaan päästä huomasin, että nyt on hyvä ja vesi tuntuu hyvältä. Se on harvinaisen mukava fiilis. Uinti meni pitkästä aikaa hyvin ja siinä tuntui, että vasen puolikin alkaa olemaan enemmän mukana touhussa. 

Lauantaina erehdyin menemään jostain mielenhäiriöstä johtuen I love me messuille. Olisi senkin ajan voinut käyttää fiksummin. En taida olla ihan niiden messujen kohdeyleisöä. Itsensä tuunaaminen ei niin kiinnosta ja vaatteitakin on liikaa. Olihan sitä kiva maistella kaikkia uusia protskujäätelöitä ja muita hyperterveysruokia ja juomia. Muutamat asiat lähinnä vaan nauratti. 

Tuli sieltä ostettua Hyvinkääläisen Flow kosmetiikan tuotteita ja ranskalaisen Laveran, kun tykkään käyttää luonnonkosmetiikkaa sen vähän mitä käytän. No hiukset pitää pestä ja nahka rasvata. Yksi hyvä löytö oli kyllä hiusharjan putsari. Se oli sellainen pienen haravan näköinen todella tiheäpiikkinen kapistus. Yksi mitä myös käytän aika paljon on hiuspuuteri, sattuneista syistä. Se vaan saa harjat näyttämään aika nopeasti todella kauheilta. Pesemälläkään tahdo lähte vaan jää sellaiseksi tahnaksi. Tuolla pikku haravalla harjat lähti yllättävän puhtaiksi! 

Messujen jälkeen suunnattiin ruokakauppaan ja sitten poljin tunnin trainerilla uuteen wattiominaisuuteen tutustuen. Trainerissa on ollut tehonäyttö, mutta se ei näemmä ollut ihan paikkansa pitävä, niin kuin on sanottukin. Alkuun näytti aika samoja lukemia Stagesin kanssa, mutta tunnin päätteeksi huomasi, että vähän oli positiiviset trainerin antamat lukemat. Keskiarvossa oli sellainen 40 W ero... Olen siis tuhnumpi kuin oletin.

Vähän hämärästä kuvakulmasta eli pyörän päältä otettuna se uusi ja ihmeellinen Stages, tehokampi. Mokkula itsessään ei näy, kun se on tuolla vasemman kammen sisäpinnalla upotettuna. Tämän takia piti vaihtaa takajarru pienempää ja sirompaan, kun ei olisi muuten mahtunut.

Neljän kilometrin juoksu meni pyöräilyn päälle ihan maukkaasti. Kylmä vaan tuolla ulkona meinaa olla. Ehkä siihen ei vaan ole vielä tottunut?

Tänään piti pyöritellä pyörällä puolitoista tuntia ja juosta kuusi kilometriä. Tuli vaan nukuttua vahingossa kymmeneen ja muistettua, että tänään pitää siivota tavallista paremmin, kun huomenna tulee taloyhtiöön joku sokeritoukkahäätö. Ollaan nähty ehkä viisi tässä viiden vuoden aikana, kun ollaan tässä asuttu kyseistä öttiäistä. Ehkä niitä sitten vilistää muualla. Toisaalta ihan hyvä, niin sai rojut nurkista, mutta kyllä siihen vähän meni tavallista enemmän aikaa ja energiaa. Ehdin nipin napin tekemään vielä ruokaa ennen uintia. 

Mietin siinä ennen uimista venytellessäni, että en kyllä olisi varmaan messujaloilla jaksanut edes juosta. Ei pitäisi käyttää muita kenkiä kuin niitä mihin on tottunut ja tässä tapauksessa lenkkareihin. Laitoin messuille yhdet vanhat hyvät nahkasaappaat, joissa on tullut taivallettua useampiakin kilometrejä. Ei vaan nyt kovin pitkään aikaan. Oli sitten tänään mm. nilkat ihan hemmetin kipeät.

Uintikin oli ihan mukavan raaka. Senkin takia olin ihan tyytyväinen, että en ehtinyt... 2x100 nilkat sidottuina, 4x100 sama + lättärit, 12x25 kovaa 20" tauko ja vielä 4x100 nilkat narussa + lättärit. Meinasin hukkua viimeisillä metreillä, kun oli kädet niin loppu. Mutta kylki oli enemmän mukana kuin aikoihin!

Huomenna taas narpapaatille rentoutumaan ja edessä uusi viikko treeneineen.  

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Yllättäviä käänteitä selän kanssa

Nyt voi sanoa, että on ollut aika mielenkiitoista tuon selän kanssa. Koita tässä nyt sitten olla kärsivällisenä, kun meinaa järki lähteä välillä. Sattuu ja/tai ahdistaa. Näitä kipuja vähän odottelin silloin kaatumisen jälkeen, mutta ei tullut mitään ja kaksi kuukautta meni, että heilahti. 

Maanantain naprapaatin käsittelyssä sattui ensimmäisen kerran. Ja tämä oli kuudes hoito jo. Alun lämmittelyn jälkeen, kun Maiju alkoi painelemaan selkää teki mieli sanoa välittömästi "Nyt näpit irti sattuu niin prkleesti". En tietenkään sanonut, mutta kivun määrä järkytti. Alhaalta ylos vasemmalla puolella. Ja kipu tuntui aina selän puolessa välissä. Alaselästä, kun painoi niin se tuntui ylös päin ja yläselästä alaspäin. 

Edellisen viikon hieronnassa oli varmaan saatu pintalihakset auki ja nyt päästiin syvempiin ja tässä tapauksessa taitaa olla selän ojentajalihas, joka kulkee ihan rangan viertä se mikä on ottanut itseensä ja pahasti. Selittää miksi vatsalihakset ovat olleet pitkään niin poikki. Iltaisin tuntunut monesti, että olisin lankuttanut tms tunnin yhtäsoittoa. Jonkinhan se on täytynyt pitää ranka suorassa edes jotenkin. 

Hoitotunnin jälkeen olo oli taas vetreämpi ja henki kulki. Ajattelin jälleen, että nyt on parempi ja alkaa taas homma luistamaan. Kuinka väärässä olinkaan... Onhan selkä, toivottavasti, menossa koko ajan parempaan, mutta en osannut arvata millaisten kipujen kanssa.

Tiistaina heräsin ihan hyvävointisena, mutta jossain kohtaa töissä alkoi tulemaan tukala olo. En pystynyt istumaan enkä seisomaan kauhean pitkiä aikoja kerrallaa ja maha turposi. Pääsin lähtemään kotiin onneksi vähän aikaisemmin. Nukuin siinä pikku päikkärit ja olo helpotti siinä huomattavasti, niinpä lähdin pyöräilemään ja juoksemaan.

Tunnin pyörälenkki ulkona Nishikillä taisi olla kyllä viimeinen tälle vuodelle. Jäädyin niin täysin vaikka olin pukenut mielestäni kunnolla. Hyi! Juoksu sen sijaan meni ihan mukavasti enkä edes kuollut, kun piti juosta 5 km lenkistä 2 km kovempaa. Se meni yllättävän helposti suorastaan. 

Keskiviikko aamuna mietin edellisen päivän tuskaista oloa töissä ja kävi mielessä pitäisikö sitä jäädä kotiin. En sitten jäänyt, kun olo eli selkä tuntui ihan hyvältä. Olin taas niin väärässä. Kaksi tuntia meni, että sama tuska iski taas ja vielä pahempana. En meinannut saada edes aamukahvia alas. Siinä sitten kärvisteli ja syöminenkin oli sellainen pakko tapahtuma, mutta sain syötyä. Mahankin oli ihan sekaisin. Lopulta, kun pääsin kotiin nukuin pari tuntia aivan tajuttomana melkein. Eikä haitannut yöunia yhtään.

Torstaina kävelin heti aamusta paikalliseen terveyskeskukseen. Ei tarvinnut edes odottaa kauaa, mikä oli hyvä, koska alkoi siinäkin jo selkää kiristämään. Lääkäri tutki tarkkaan ja totesi saman mitä olin itsekkin jo olettanut, että ottaa aikaa ja tekee kipeää, kun on ollut niin kauan pahasti jumissa. Pohdin siinä akupunktiotakin ja sanoi hänkin, että ei välttämättä yhtään hassumpi ajatus. Sain pari päivää, to-pe, sairaslomaa ja särkylääkkeitä. Mitään ei kielletty liikkumisen suhteen kunhan tekee sen mukaan, että ei tunnu pahalta. Omalle lääkärille sitten jos ei ala helpottamaan. 

Synkistelyä terveyskeskuksen odotusaulassa

Takaisin kotiin kävelin apteekin kautta ja kyllä oli kylmä. Onneksi olin kaivanut talvitakit esiin. Kävellessä huomasi sen hyvin, että olo helpotti hetkeksi. Loppupäivä meni lähinnä nukkuessa, mutta illalla poljin trainerilla tunnin. Juoksun jätin pois varmuuden vuoksi.

Perjantai päivä meni lähinnä nukkuessa, kun väsytti jostain syystä ihan poskettomasti. Kai se on tuo kipu, joka on uuvuttanut. Illalla menin kuitenkin uimaan. Se oli ihan kamalaa, kunnes tuli pullari osuus ja uinti tuntui ihanalta taas. Selvästi joku kohta vähänä hukassa kropasta kuitenkin ja yläselkä jumissa ainakin. Ehkä tämä tästä vielä joku päivä...

Aamukahvia ja piparin makuinen Dumle

Lauantai meni metsästäessä Stagesia eli ihan harakoille meni, kun ei löytynyt. Olisi ollut NIIIN kiva saada se heti pyörään, kun on nyt uudet aerodynaamiset jarrutkin, että mahtuu tuohon meikäläisen konkeliin se Stages. Orkkis jarruun, kun tämä wattikampi olisi ottanut kiinni. Poljin kuitenkin kiukulla pari tuntia illalla trainerissa. Hyi hitto, kun olikin nihkeää. Ajattelin taas, että johtuuko selästä, mutta valmentaja lohdutti, että sitä se on aluksi. Elän tämän lauseen varassa nyt siihen asti, että helpottaa :D 

Aerodynaamiset jarrut
 
Tänään synkkänä sunnuntaina, no ei, olikin sitten ihan hyvä päivä oikeasti. Juoksin päivällä 6 km lenkin, josta kahdelle viimeiselle kilometrille nostin vauhtia. Yllätin jälleen itseni kuinka helposti se menikin. Ehkä en olekaan niin rapakunnossa. Tällä kertaa sykkeetkin olivat normaaleissa lukemissa suhteutettuna vauhtiin. Sekin kielii siitä, että selkä alkaa helpottamaan.

Illalla oli taas uintia. Jännitti vähän perjantaisen kauhukokemuksen jälkeen. Otinkin 400 m alkuverran pullarin kanssa, että ei heti hajoaisi pää. Sen jälkeen uinti kulki ihan kelvollisesti. Kovin setti tuli sitten siinä, ainakin vasemmalle puolelleni, kun laitettiin jarruvarjot perään ja ensin uitiin 3x100m paljain käsin ja sitten sama lättäreillä. Ensin vasen käsi alkoi puutumaan ja oli vaan niin kuin lihakset hukassa. En saanut kylkeä aktivoitua. Sitten, kun jatkoi lättäreillä niin alkoi vähitellen löytymään. Ensin tuntui, että nyt voisi ehkä krampata ja sekin meni vielä ohi. Lopulta se ei tuntunut enää edes niin pahalta ja kylki oli tuntuman perustella taas mukana. 

Kivaa päästä taas tähän tekemisen makuun. Lukaisin äsken ensin viikon ohjelman, kun kolahti sähköpostiin. Hyvältä näyttää :)

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Käynnistymisvaikeuksia

Tällä viikolla alkoi treenit ohjelman mukaisesti. Ainakin yritin sitä. Hartia ei ilmeisesti vieläkään ole ihan päässyt yli ongelmistaan, koska sieltä se taas hyökkäsi. Ehkä tämä nyt on kuitenkin sitä luopumisen tuskaa sillä, kun on varmaan niin tykästynyt pitämään sitä lihasjumia... Koitan pysyä positiivisena.

Kyllä se aurinko vielä paistaa

Tiistaina juoksin kevyen 6 km. Vauhtia ei ollut nimeksikään ja alkumatkasta tuntui, että ei henki kulje. Loppua kohti varmaan kroppa lämpeni sen verran, että alkoi tuntumaan edes vähän paremmalta. 

Korvapuustipäivän ja syntymäpäiväni kunniaksi kunnon pulla


Seuraavan päivän hieronnassa taisi ehkä vähän selvitä hengenahdistuksen syitä, kun vaivattiin vasenta hartiaa. Se oli yllättävän kipeä. Ei edes sattunut siihen itseensä vaan etupuolelle aluksi hierottaessa. Kyllä se siitä alkoi pehmenemään ja tunto palamaan. Kun nousin hierontapöydältä, alkoi sattumaan vatsalihaksiin ja teki vähän pahaa ajaa kotiin. Olisi vaan tehnyt mieli käpertyä hiljaa makaamaan ja odottamaan, että tunne menisi ohi. Ihan hyvin oli jumissa siis koko vasen puoli.

Torstain sain ohjeeksi vielä levätä, että maksimoin hieronnan hyödyt. Tuli siinä sitten tiskattua ja pestyä pyykkiä, että ei pääse kasautumaan. 

Seuraavana päivänä odotti melkoinen suoritus, jota odotin sekavin tuntein. Olin juossut Cooperin testin 2012 edellisen kerran ja tulos oli aika surkea. No, sama kuin lukiossa ja koitin lohduttaa itseäni, että ei ainakaan huonontunut 10 vuodessa. En muista enää tarkkaa lukemaa, mutta hitusen alle 2 km.

Teräsmies lähti mukaan kellottamaan ja hölkkäiltiin parin kilsan matka paikalliselle urheilukentälle. Jännitin ihan kohtuuttoman paljon. Olen melkoinen pöljä, kun jännitän tällaistakin. Oli ollut vähän vaikeuksia keksiä mitä puen, kun kuumenen niin paljon kovaa mentäessä, mutta pk vauhdeissa meinaan palella. Kerrospukeutumisella onneksi selvisi.

Olin lukenut netistä, että kenttä olisi 300 m. Ja päässäni laskeskellut, että joku yhdeksän kierrosta voisi olla ihan mahdollinen, niinpä laitoin sen tavoitteeksi. Lähdin juoksemaan ja ensimmäinen kierros meni vähän liiankin helposti. Toisella kierroksella iski sitten se, että en ole pahemmin vauhteja tehnyt. Sitten alkoi ahdistamaan, että olen juossut vasta neljä kierrosta, että miten olen edelleen näin paska?! Seitsemännellä kierroksella 12 minuuttia tuli täyteen ja olin ~100m päässä lähtöpaikasta. Olin ihan rikki. 2km?! Ei ole todellista. 

Kierrosajan tarkastelua

Teräsmies onneksi oli aivoina ja tajusi, että jokin ei nyt täsmää kierrosajoissa ja kentän pituudessä. Lähti kävelemään kenttää ympäri GPS:n kanssa. Se olikin 400 m! Ei saa huijata tuolla tavalla! Pahus, kun meinasin musertua, mutta siinä tajusinkin, että olin juossut 2680 metriä! 20 m jäin tavotteesta. Hitto, jos olisin tajunnut todellisen matkan, niin olisin ehkä saanut puristettua sen 20 metriäkin siihen. Korvienväli on niin ihmeellinen juttu. Ensi kerralla menee 3km :D Näytti kellokin kotona sitten dataa analysoidessa sen 0,4 km.



Lauantaina piti ajaa pari-kolme tuntia pyörällä, joka saatiin viritettyä traineriinkin, mutta olin onnistunut nukkumaan vasemman hartian niin jumiin, että hyvä jos pystyin istumaan kunnolla, kun pään kannatteleminen sattui, niin tuskin olisi edes onnistunut. Sitten minut soitettiin vielä töihinkin. Siellä sitten tutkin jänniä juttuja muutaman tunnin. Nälkä oli niin kova, kun pääsin lähtemään, en ollut ehtinyt syömään kuin aamupalan, että hain Kotipizzasta sitten meille pizzat. Siinä se päivä sitten menikin.

Valmiina talven treeneihin.

Pitihän sitä sitten virittää vielä kisakatsomo kuntoon, kun oli niin jännä kisa Hawajilla. Lähetyksen kuvanlaatu oli parantunut ihan älyttömästi viimevuotisesta ja sitä oli kiva seurata. Pätkihän se välillä pahastikin, mutta pääpiirteittäin ihan ok. Oli se toista yli 20 vuotta sitten. Silloin teräsmies oli seurannut Pauli Kiurun menoa tekstiteeveestä koko yön, kun taisteli Mark Allenin kanssa voitosta. Aika rankkaa se, kun päivityksiä oli tullut korkeintaan 20 min välein. Vaikka olinkin niin hyvä lähetys, niin luovutin ja menin nukkumaan kahdelta, kun Kaisa oli päässyt juoksemaan.

Nyt niska/hartia on ehkä aavistuksen parempi kuin eilen, mutta uhkaavasti vaikuttaisi siltä, että jää uimatta tänään. Jäi sitten senkin takia, että pääsin taas töihin. Harmittaa huomattavasti vähemmän sen ansiosta. Onneksi huomiselle tuli varattua naprapaatille aika kuitenkin, niin saa toivottavasti niska/hartian kuntoon ja voi taas jatkaa matkaa treenien parissa.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Maastoutuminen

Hyvä viikko jälleen takana. Mitä nyt koira vähän kiskaisi yksi aamu kyljen taas kipeäksi, mutta toivon se olevan ohimenevää. Harmi vaan, kun viikon ehdin olemaan kivuton vasta... Kokeilin maastoutumista myös pyörällä ja juosten. Pyörällä elämäni ensimmäisen kerran! 

Tiista, torstai, lauantai ja sunnuntai oli tällä viikolla ne päivät, kun tuli urheiltua. Keskiviikkona satoi niin pahasti, että pelasin, samoin torstaina, mutta sain venyteltyä ja tehtyä vähän kotitöitäkin. Tuntuu, että tekemättömyys väsyttää enemmän kuin treenaaminen. Menee sellaiseen velttoon tilaan ja sitten ei saa edes nukuttuakaan kunnolla.

Tiistaina kävin elämäni ensimmäisen kerran pyörällä maastossa! Ajeltiin reilu tunti ja 13 km Sääksin rantoja. Enkä edes hajottanut itseäni vaikka kaaduin kerran. Sain Elisalta lainaksi täysjouston ja olihan se melkoinen vekotin, kun ei ole koskaan sellaisella ajanut aikaisemmin. Kesti vähän totutella. 

Tervejärkinen ensikertalainen ajelee varmaan vaan pururadalla ja hiekkatiellä. Minä totesin molempien vähän niin kuin päätyttä, että mennään tuonne polulle, että ei tästä taida olla pitkä matka leveämmälle reitille, kun olen joskus juossut tästä. Heh heh... Työnnettiin pyörät nyppylän päälle ja Elisa fiksumpana ja kokeneenpana talutti pyörää myös mäen alas. Minä hullu, joka ei osaa pelätä, katsoin alamäkeä ja tuumasin, että eihän tuo nyt niin paha ole. Eipä. Oli se aika kivinen ja mutkainen ja juurinen. Jotenkin, varmaan moukan tuurilla, selvisin sen hengissä alas ja sitten iski vasta kauhu siitä mitä tuli tehtyä. 

Polku jatkui ja näin ison kuusen ja sen kauhean juurakon. Otin vähän lisää vauhtia, mutta takapyörä hyppäsi niin, että kaaduin vasemmalle. Ei käynyt kuinkaan ja matka jatkui.

Pieni merenneito poseeraus pyörien kanssa kääntöpaikalla
Hullun alamäkiepisodin jälkeen tajusin jo vähän varoa. Eikä sitten ajettukaan enää mitään niin rankkaa pätkää. Päätettiin kääntyä 40 minuutin kohdalla takaisin, kun aurinkokin oli laskemaan päin. Enkä olisi enää edes jaksanut kauaa. Homma vie kummasti voimia ihan eri tavalla kuin maantiellä sotkeminen.

Vähän kaunista maisemaa matkalta
 
Kyllä se oli sellaista opettelemista. Alkuun en meinannut päästä jyrkempiä nyppylöitä ylös, kun en osannut nojata eteenpäin ja tuntui, että pyörä menee ympäri. Sitten, kun olen niin kakkajäykkä yläkropasta aina ja vauhdikkaammin alamäkeen polulla laskiessa, niin pyörähän lähti lapasesta. Sitten, kun tajusi nämä kaksi asiaa, että ei tarvitse puristaa sormet kipeinä tankoa ja nojaa vähän enemmän eteenpäin mäkeen, niin homma alkoi sujumaan melkein hyvin. Pitää mennä harjoittelemaan uudestaan vielä.

Keskiviikkona alkoi näkymään edellisen päivän osumat. Vähän polvitaipeessa ja sääressä ja käsivarressa oli mustelmaa. Persauskin pikkaisen hellänä muksahduksesta. Silti hihitytti, kun oli ollut niin hullun hauskaa.

Torstaina totesin, että pakko venytellä, jos meinasin juosta lauantaiaamuna ja perjantaina ei ehtisi, kun olisi työkaverin eläköitymisjuhlat. Oli vähän joka paikka jumissa siitä erilaisesta pyöräilystä, niin ihan fiksu veto.

Koitin lähteä perjantain bileistä kohtalaisen ajoissa ja olinkin kotona puoliltaöin ja pääsin nukkumaan melkein säädylliseen aikaan. Lauantaina oli herätys kahdeksalta, kun juoksu Sääksin ympäri starttasi kymmeneltä Nurmijärven seurakunnan leirikeskukselta. Maastojuoksutapahtumaa oli järjestämässä seurakunta ja Nurmijärven latu. Järjestelyt oli huikean hyvät huoltopisteineen ja reitti merkattu loistavasti, mitä nyt yhdestä kohdasta joku sankari oli käynyt repimässä nauhat pois ja mentiin vähän harhaan muutamat. Matkoina oli 7 km, 14 km ja 18 km. Valitsin keskimmäisen ja se osottautui tämänhetkiselle kunnolle ihan riittäväksi.

Lentoon, ei kun, juoksemaan lähdössä lauantaiaamuna

Reitti meni Sääksin ympäri ja toisen pienen lätäkön ympäri, jonka nimeä en juuri nyt muista tai jaksa etsiä. Siinä vieressä kuitenkin. Sopivan tekninen ja paikoin jopa haastava. Todella minun makuuni. Tykkään juosta mestässä, kun ei kuulu muuta kuin linnun laulua ja tuulen huminaa. Eiliselle sattui vielä ihan taivaallisen hyvä sää. Luonto oli niin kaunis. Onneksi en kompastunut mihinkään ihaillessani maisemia.

Niin siistiä

Olin valinnut jalkaani Sarvan nastalenkkarit ja ne olivat aika nappi valinta, kun ei tarvinnut pelätä lipsumista. Talvijuoksukenkäni sopivat siis tähänkin käyttöön mainiosti. Alkuun tuntui siltä, että olin laittanut liikaa vaatteita, kun juostiin auringossa. Metsässä tuli kuitenkin varjossa viileä ja jos kova tuuli osui vielä siihen, niin olisi tullut kylmä vähemmissä vaatteissa. Olin siis pukenut pitkähihaisen juoksupaidan takin alle.

Otti se 14 km vähän koville vähäisten juoksukilometrien takia tässä viimeisen kahden kuukauden aikana. Jaloissa alkoi tuntumaan kymmenen kilometrin jälkeen ja olin todella tyytyväinen, kun matka loppui. Olin aika soseena. Juoksin vielä pitkästä aikaa kovemmilla sykkeillä, keskisyke 148, niin sekin tuntui. Suihkun kautta vielä syömään ja oli aika nappi setti, kun oli niin kiljuva nälkäkin jo siinä vaiheessa.

Tänään kävin jälleen uimassa. 2200 m tuli läpsyteltyä vähän juoksun ryvettämällä raadolla. Alkuun ahdisti, mutta sitten alkoi sujumaan. Olin saanut selkäni ihmeen kipeäksi juoksusta. Ehkä se oli se niin erilainen maasto ja kaikki. Maastossa käyttää niin eri tavalla kroppaansa, kun joutuu tasapainoilemaan ja kikkailemaan. Teki siis oikein hyvää.

Ensi viikolla alkaa taas treenit onneksi vihdoinkin. Nyt homma muuttuu siinä mielessä, että minulla on ihan oikea valmentaja. Saa nähdä kuinka tässä vielä käy.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Urheilu on parasta

Tällä viikolla tuntuu kuin olisin saanut itseni takaisin. Olen nukkunutkin paremmin kuin aikoihin. Kaikesta tästä kuuluu kiitos naprapaatille :) Urheilu on parasta, kun se sujuu ilman, että mikään kohta kropassa kanittaa.

Maanantaina lähdin pyöräilemään Elisan kanssa. Ajeltiin sellainen 28 km auringon laskiessa. Olin kuvitellut laittaneeni tarpeeksi vaatetta päälle, mutta enpä ollutkaan. Olin niin jäässä, kun päästiin kotiin, että piti mennä kuumaan suihkuun samantien. Pahus, kun viikko sitten olin mennyt vielä shortseissa. Nyt ei meinannut pitkähihainen ja takkikaan riittää. 

Tiistaina menin viidennen kerran Hyvinkään selkäklinikalle hoitamaan selkääni. Nyt oli selkäranka ihan kunnossa joten LPG:n jälkeen mobilisoitiin vasemman puolen kylkiluita. Tuntui varsin erivekkulilta yhden kylkiluun kohdalla ja siinä oltiin varmaan ongelman ytimessä, koska se tuntui juuri siellä missä kiristää kyljessä. Tunnin hoidon jälkeen, kun nousin seisomaan, niin pystyin hengittämään ihan eri tavalla kuin tullessa. Eikä sattunut mihinkään! Olin ihan taivaassa siitä tunteesta. Vanne oli kadonnut keuhkojen ympäriltä. Seuraavan kerran katsellaan tilannetta parin viikon päästä.

Keskiviikkona tuli käytyä mm. syömässä Helsingin kattojen yllä Aalto Women in Business miitissä
 
Torstaina kirmasin tietysti heti juoksemaan töistä päästyäni innoissani tiistain helpotuksesta. Päätin juosta vielä sen pidemmän lenkin järvenpohjan kautta eli 10 km. En tiedä johtuiko se jotenkin mystisesti jäätävän hitaasta vauhdistani vai mistä, että matkaa tulikin vähän yli 11 km lopulta. No ei siinä, jalat oli ihan ok eikä tuntunut oikein missään, mutta se, että käytin matkaan puolitoista tuntia otti vähän luonnon päälle. Mitä sille vähällekin vauhdille on tapahtunut?! No, olipahan ainakin peekoota...

Onnellinen juoksentelija

Järvenpohjalla


Ei se perjantai mennytkään ihan harakoille! Piti tulla korjaamaan, kun ensin kirjoitin, että en tehnyt mitään, mutta taisin olla vaan niin väsynyt silloin, että unohdin koko asian, enkä muistanut vaikka kuinka yritin muistella. Kävin yhden toisen kaverin kanssa kahdeksan kilometrin kävelyllä silloin. Aukaisi hyvin jalkoja edellisen päivän juoksun jäljiltä ja väsymyskin vähän helpotti. Lauantain vietin sitten hyvän ystäväni kanssa Helsingissä vähän shoppaillen ja syöden. Mukavaa vaihtelua arkeen tuollainen melko harvinainen päivä.

Lauantaina aamupala nro 2 ystävän kanssa

Tänään piti mennä juoksemaan sinne Laajasaloon, mutta olin onnistunut unohtamaan sen! Aamulla facebook ilmoitti eventistä ja en voinut kuin todeta siinä yhdeksältä herätessäni, että voi hitto. Sinne meni. No koitan ensi lauantaina mennä paremmalla menestyksellä Sääksiin juoksemaan 14 km polkuja.

Illalla oli uintia ja venyttelin ennen lähtöä itseni taas lämpimäksi. Uitiin sitten 2200 m aika paljon lättäreillä lisänä vielä iki-ihana jarruvarjo vastuksena. Ei tuntunut edes pahalta. Mietin taas ilta-auringon paistaessa altaaseen, että on tämä vaan mukavaa touhua. Ihanaa, kun pystyy nykyään nauttimaan uimisesta. Muistaa kyllä vielä ne ajat niin hyvin, kun se oli henkihieverissä verenmaku suussa puuskuttamista, että oikein ihmetyttää mistä sitä onkaan päästy tähän tilanteeseen. 

Jos ensiviikon vetää vielä tällä löysällä linjalla ja sitten alkaisi katsella miten sitä valmistautuisi sille uudelle täydenmatkan yritykselle.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Velttoa menoa

Jälleen on yksi kaunis syksyinen viikko vierähtänyt. Tällä viikolla on päivätkin viilenneet auringosta huolimatta huomattavasti. Onhan se jo ensi viikolla syyspäiväntasaus ja pimeys alkaa. On se juu ilmoja pidellyt ja silleen. Selvää edistymistä kuitenkin paranemisessa.

Maanantaina oli neljäs naprapaattikäsittely LPG lisällä. Maijulla oli uusi hierontapöytä ja sillä saatiin yläkroppaa liikuteltua puolelta toiselle, kun makasin mahallani siinä. Ensimmäisen kerran löytyi kipua liikuttelemalla, kun taittoi vasemmalle. Olen tainnut olla kaatuessa vähän kippurassa sinne päin ja kiertänyt niin naksahtanut jotain vähän hankalasti. Käsittely helpotti todella paljon edellisen päivän uinnin aiheuttamaa jumitusta ja henki kulki taas.

Kävin vielä kaverin kanssa kuuden kilometrin iltakävelyllä vaellusreitillä. Varmaan oli sekin ihan hyvä ratkaisu sen availun päälle, niin pysyikin selkä kunnossa. Olisin muuten kutenkin lysähtänyt vaan nojatuoliin... Joskus sitä vaan tarvitsee jonkun, joka laittaa liikkeelle.

Tiistaille sovittiin sitten pyöräily siinä kävellessä. Lähdettiin ajelemaan edellisellä viikolla heittämääni lenkkiä päinvastaiseen suuntaan. Ai ai, kun oli taas niin kaunis ilta.

Kaunista, vaikka kuva onkin ihan kallellaan

Keskiviikolle jäi vielä niin paljon intoa, että kävin juoksemassa. Edellisen päivän teemalla sama lenkki toiseen suuntaan. Ei se juoksu ollut mitään vauhdin huumaa vieläkään, mutta ei jalat sentään kuolleet tällä kertaa. Pohdin siinä samalla kuumeisesti, että kumman lenkin menisin Laajasalojuoksussa 25.9., kun vaihtoehtoina on 7 km ja 15 km. 7 km on aika lyhyt, mutta kunto on tällä hetkellä mikä on. 15 km olisi taas sitten ihan kiva sekin, mutta saatan kuolla matkalle. Ehkä pelaan varman päälle ja tyydyn seiskaan. Mutta... Äh...

Kuvassa ei valitettavasti näy kuinka paljon öttiäisiä oli ilmassa ja vastavalossa näkyi hienosti

Torstai, perjantai ja lauantai meni sitten jonnekin. Piti tehdä sitä sun tätä, mutta löysin Netflixistä animea ja jäi sitten tuijottamaan sitä. Perjantaina kävin silmälääkärillä, kun oikea silmä on ollut vähän omituisen tuntuinen ja sumea. Ei onneksi näkynyt mitään vikaa ja sainkin silmätippoja kuivumiseen. Toivon tosiaan, että se oli siinä.

Laajentavat silmätipat on aina yhtä kivat. Mitään en nähnyt reiluun tuntiin lähelle ja piti istua toimistollakin aurinkolasit päässä, kun häikäisi niin pahasti

Lauantaina tein kyllä hyvän löydön Jumbon Prismasta. Olen vaikka kuinka kauan haaveillut tuulentinta sisäpyöräilyä viilentämään, mutta en ole halunnut ropelivehjettä. Kallis maku kun on, niin jäänyt hankkimatta. Mutta nyt oli puoleen hintaan sellainen Dysonin tuuletin. Se lähti matkaan samantien. Nyt on pyöräilyt sisällä paljon inhimillisempiä jatkossa.

Siinä se nyt on ja hyvin tuulee

Sunnuntaina siivottiin tietysti ja ennen uintia venyttelin dynaamiset ja huomasi, että ei ole vieläkään ihan kunnossa, kun nosti sykkeen niin vähästä. Vähän hirvitti millainen murhenäytelmä uinnista tulee taas, mutta pääsin yllättymään jo alkuverrassa, kun kädet tuntuivatkin melko normaaleilta. Uinti suorastaan kulki. Oli harvinaisen ihanaa uida altaassa, kun ilta-aurinkokin paistoi vielä sinne. Kyllä se hymy alkoi kuitenkin hyytymään loppua kohden, niin kuin kädetkin. Oli sen verran tehokasta settiä taas valkulla ohjelmassa. Kivaa oli kuitenkin ja nyt ei ole niin karsea olo kuin viikko sitten, että ehkä tämä tästä :)

Sama löysä setti varmaan tulee jatkumaan, että koittakaa kestää näitä tasapaksuja stooreja siitä kuinka on taas velttoiltu :D

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Ihanampi viikko

Nyt on ollut astetta parempi meno koko viikon. Päässyt kokeilemaan pitkästä aikaa miten kolmen kopla sujuu vielä yli kuukauden tauon jälkeen. Hyvin ja huonosti. Kylki/selkä ei tykännyt tietenkään kaikesta, mutta tulipahan tehtyä. Ollut vähän parempi olokin, kun on saanut tehdäkin jotain. Ja säätä täytyy vähän hehkuttaa! Varmaan parempi viikko ollut senkin puolesta kuin koko kesänä! Hyvä että vähän edes paistaa tänne risukasaan.

Maanantaina kävin jälleen naprapaatilla ja sain hyvää hoitoa mm LPG:llä ja jumppaohjeita. Selkärankaani mobilisoidaan nyt, että loppuisi tämä kipuilu, kun se heijastuu läpi etupuolle asti aiheuttaen kipua ja vaivaa.

Sain kuitenkin luvan koittaa kaikkea, varovaisesti tietysti. Tästä ja hyvästä säästä intoutuneena lähdin heti tiistaina pyöräilemään ensimmäistä kertaa kaatumisen jälkeen kunnolla. Olihan se vähän jännää laskeutua aika-ajoasentoon ja hetken tuntui huteralta, mutta kyllä se siitä taas lähti. Oli ihanaa ajella vaan ja lämminkin oli. En ajanut kuin tunnin ja 27 km. Vähän alkoi loppua kohden kylkeä kivistämään, mutta ei sen pahempaa. 

Voi onnea, kun pääsi pyöräilemään


Torstaina koitin juoksemista. Mietin juoksisinko 6 vai 8 kilometriä. Lähdin sitten kasille, kun reitti on kivempi ja eihän se ole pitkä matka. Tai niin luulin. Viiden viikon tauon jälkeen nimittäin oli. Kuuden kilometrin kohdalla jalat alkoivat ilmoittelemaan, että nyt riittäisi. Pari kilsaa mentiinkin sitten ihan vaan tahdonvoimalla. Ei juoksukaan sinällään sattunut mihinkään, mutta on tässä edelleen hanuri hellänä siitä.

Aurinko paistoi niin, että ei nähnyt mitään, kun koitti kuvaa ottaa

Lauantaina vaan venyttelin ja kävelin koiran kanssa. Istuttiin ihanassa illassa puoli tuntia koirapuistossakin. Hyvä tekosyy, kun siinä on pokestoppi ja laitoin luren siihen :D Tuon epelin kanssa on vaan niin rasittavaa mennä koirapuistoon, kun se vaan istua tönöttää siinä vieressä ja alkaa rähjäämään, kun tulee muita koria. Nyt se sentään uskoi ja oli rähjäämättä, kun isoon tarhaan tuli pari koiraa. Yritti kyllä, mutta uskoi kerrankin minua. Ja nuo lenkit on muutenkin sen kanssa aika rasittavia, kun koko ajan pitää vetää perässään. Paitsi sitten, kun se tajuaa, että ollaan menossa kotiin päin.

Koirapuistossa ilta-auringosta nauttimassa

Tänään menin uimaan. Hääräsin koko päivän, kun odotin niin innoissani uimista ja piti saada aika kulumaan. Venyttelin ensin kotona lihakset lämpimiksi ja lähdin hallille. Uinti tuntui heti omituiselta. Kädet olivat voimattoman tuntuiset ja kuski vaan kiihtyi. Jumissa ollaan ja tukevasti. Kaikenlaista tekniikkaa tehtiin ja muuten tuntui hyvältä. Jossain vaiheessa alkoi taas kiristämään kyljestä ja pahasti. Hiljesin menoa huomattavasti. Loppu verrassa totesin 50 m jälkeen, että eihän tästä tule enää mitään, kun kädet ovat ihan turrat. Potkin sitten sen loput 250 m. Tulipahan tehtyä jotain edes ja nyt on ainakin henkisesti parempi olo. 

Härkiksestä makaronilaatikkoa. Hyvää oli!

Kyllähän tämä aavistuksen turhauttaa, mutta tällä mennään. Huomenna on neljäs kerta naprapaatilla ja katsotaan kuinka käy.