maanantai 28. joulukuuta 2015

Ähky

Oli hyvä joulu ja maha ihan täynnä vieläkin neljän päivän mättämisestä. Tämä viikko mennään varmaan vaan kaurapuurolla... Oli ihan mahtavaa nähdä kaikkia, keiden luona piipahdettiin, pitkästä aikaa ja ruoka oli hyvää :)

Ei vaan tullut tehtyä mitään muuta :D Väsytti leirin jälkeen niin pahuksen paljon, että ei oikein jaksanut, kun ei pystynyt nukkumaan kellon ympäri heti alkuviikosta. Tiistaina venyttelin, keskiviikkona piti polkea, mutta meni leipomisesksi ja torstai aamuna, kun oli niin kaunista rykäisin itseni reilun kuuden kilometrin lenkille, ennen kuin lähdettiin joulun viettoon. Ei tuntunut hääviltä. Puolessa välissä mietin, että taitaa olla kolme kilometria liikaa lenkillä mittaa. Jalat painoivat koko matkan ja väsymys oli edelleen läsnä.

Ööh mä leivon. Todella harvinaista. Tuossa vaiheessa näytti vielä hymyilyttävänkin...

Pakkasin kyllä juoksukamat mukaan vakaana aikomuksena käydä juoksemassa lauantainakin. Oli vaan pukannut talven aamulla, kun heräsi ja katsoi ikkunasta ulos ja ei ollut tarpeeksi vaatetta mukana juoksulenkille. Talvi pääsi yllättämään siis. Olihan se aikataulukin vähän tiukka, kun joka päivä piti ajella jonnekin. Nurmijärvi-Nokia-Haapamäki-Jyväskylä ja vielä Nokia kautta takaisin kotiin, kun haettiin koira matkaan sen minilomalta. Olin ihan titityy, kun päästiin sunnuntai iltana takaisin.

Koirakin rentoutuu jouluna

No kaurapuuron lisäksi tällä viikolla pitää ottaa paluu normaaliin menoon. Kyllähän jouluun kuuluu rentoutuminen ja se syöminen. Pakkanen tuntui kyllä ikävästi tänä aamuna koiran kanssa ulkona. Nenänpieleen tulla tupsahti kipeä kutka ja sitä ei voi hangata, vaikka kuinka tekisi mieli, koska sitten lähtee nahka. Totuttelua ja rasvaa vaan lisää. Ei varmaan muu auta.


Entisen hirven sarvet

maanantai 21. joulukuuta 2015

Vatsavaivaisena leirille

Kaikkea ihmeellistä sitä tuleekin kohdalle. Kärsin viime viikon joko ärtyneestä suolesta tai äärimmäisen jumiutuneesta selästä. En oikein tiedä edes enää. Kivut olivat kovat vatsassa ja olin keskiviikon kotona, koska heti, kun nousin ylös, alkoi vatsaan sattumaan. Koitin selvitä ongelmasta ennen viikonloppua, että pääsisin leirille.

Maanantaina poljin wattbikella 80 min. Peekoota vaan. Maha ei ollut vielä silloin niin paha, mutta tiistaina oli jo aika nihkeä olo koko päivän. Illalla mietin, että suoleni muistuttaa varmaan sellaista temppuilmapalloa, pitkä kireä pötkö, joka vaan narisee.

Keskiviikon makasin sängyssä hyvin pitkälti ja nukuin. Koiran ulkona käyttäminen aiheutti illalla vielä sellaisen tuskanhien, että vähän pelotti. Torstaina olo oli kuitenkin jo vähän parempi ja uskalsin alkaa pakkaamaan leiriä varten.

Perjantai oli vapaa, että sain nukkua kunnolla ennen rankkaa viikonloppua. Venyttelin myöskin parin päivän pakkolevon jumittamat lihakset vetreimmiksi, että eivät olisi niin tönkköinä ensimmäisellä leirin lenkillä.

Venyttelyn jälkeen jatkoin vielä viimeisillä pakkaamisilla, kun pohdin viikonlopun säätä. Melko kostealta vaikutti. Kamat autoon, pyörä mukaan lukien ja matkaan. Käytiin syömässä Hyvinkäällä ja pientä shoppailua myös. Olin Pajulahdessa hyvissä ajoin ja sain levittäytyä huoneeseen rauhassa ja valmistautua lenkkiin, kuunnellen sateen ropinaa. 

Vettä tuli aika lailla kaatamalla. Juostiin kentällä, lämmiteltiin 10 min alkuun tehden kaikenlaista aktivointia ja sitten juoksutekniikkaa ja reippaampia pätkiä kentän kulmasta toiseen. Hiki tuli puolessa tunnissa, eikä sadekaan loppujen lopuksi pahemmin haitannut. Mitä nyt vastatuuleen nähnyt mitään...

Juoksun jälkeen uimaan. Uinnissa keskityttiin vartalon asentoon. Oltiin kuulemma aika helppo sakki, kun kaikilla tuntui olevan vartalon kierrossa parannettavaa. Omalla kohdallani aivan varmasti. Tunti hurahti nopeasti, mutta mahaan alkoi kipristämään loppuvaiheessa. Vähän pisti huolestuttamaan miten käy.

Syöminen aavituksen helpotti oloa, mutta olin vähän varovainen illan jumpassa. Lankkua tehdessä aloin epäilemään kivun lähteen syytä, koska tuntui jotenkin vatsalihaksissa omituiselta. En osaa oikein kuvailla, mutta se oli vaan sellainen fiilis, että lihakset on ihan loppu vaikka mitään ei ole vielä tehnyt. Olo kuitenkin helpotti tämän jälkeen. Lisäksi yhdessä liikkeessä, ihmettelin, kun ei tasapaino tahtonut pysyä toisella puolella, niin sain kuulla, että alaselkä pettää. haHAA! Eli napaa kohti selkärankaa vaan ja nyt tunnistankin kohdan ja miten sen saan aktivoitua. Pieniä askeleita kohti parempaa.

Illalla ei meinannut saada unta, kun oli kauhea sätkiminen päällä. Taisi toinen käsi jatkaa vielä uimista... Heräsin vielä neljän aikaan karmeaan nälkään. Mietin mitä hittoa nyt syön, kun ei voi mennä jääkaapille, niin kuin kotona tekisin. Mutustin sitten peiton alla protskupatukkaa mahdollisimman hiljaa, että en herättäisi huonetoveriani. Ei ole koskaan peanut butter pro maistunut niin hyvältä! Lauantai aamuna sitten kuudelta herätys ja silmät ristissä aamujumpalle. Se oli päätetty pitää sisällä vallitsevien sääolosuhteiden vuoksi, joka sopi minulle ainakin ihan mainiosti. Vähemmän kylmää, märkää ja pimeää.

Tukevan aamupalan jälkeen oli vuorossa tunnin luento, missä Kaisa kertoi omista vaiheistaan ja treenaamisesta. Herätti ihan hyviä ajatuksia omaankin treenaamiseen. Sen jälkeen suunnattiin pyöräilemään Pajulahtihalliin. Viritin pyörä laina ergoon ja oli kyllä kiva ajaa sillä varmaan 3 kk tauon jälkeen. Ensimmäisten vetojen jälkeen sattui taas vähän mahaan. Tuntui siltä, että heti, kun alkoi menemään hapolle alkoi kipristämään... Onneksi sekin hävisi sitten vähitellen... Tämän jälkeen käytiin syömässä ja jatkettiin taas pyörällä, jonka jälkeen juostiin vetoja ylämäkeen. Jos on käyny Pajulahdessa, niin tietää sen hullun ylämäen Nastolaan päin, niin se juostiin ylös. Sitten vielä uimaan. 

Mäen päällä auringonlaskiessa



Oli kyllä ihan hyvä nälkä, kun pääsi taas syömään. Ei vaan meinannut saada itseään enää liikkeelle. Iltajumppa oli paikallaan, vaikka alkuun se ei tuntunut niin hyvältä, mutta jalatkaan eivät olleet enää aivan niin pökkelöt, mitä ne olivat olleet jumpan alussa. 

Iltapalan mutustettua join vielä varuiksi palautusjuoman, koska en taas halunnut herätä yöllä kiljuvaan nälkään. Mikään ei ole mielestäni yöllä ärsyttävämpää. Uni maistui ja sain nukkua jopa seitsemään asti. Pakkasin osan kamoista ja valkkasin päivän pyörä-juoksu settiin vaatteita ja uintivermeet. Sitten aamupalalle ja Pajulahtihalliin taas. 

Siinä sitten aamulenkiksi puolitoistatuntia pyörää. 20 min jälkeen totesin, että jalat tuntuvat siltä kuin olisin ajanut jo 100 km. Lupasi rankkaa päivää. Pyörän jälkeen 30 min juoksu ulkona, sitten taas 40 min pyörää, 10 min juoksua radalla, 40 min pyörää ja 10 min juoksua. PUUUH. Radalla päädyin juoksemaan ilman kenkiä. Kisakengät, joita olin ajatellut sinne olivat väärässä laukussa. Ja kevyemmät Mizunot tuntuivat kauhean raskailta vähän pehmeällä alustalla. Totesin kyllä senkin, että ne vaimennetuimmat kenkäni, Mizuno Wave Rider 17, päätyvät kyllä nyt romukoppaan, enkä enää ikinä osta kenkiä yli 8 mm dropilla. Saan vaan itseni näemmä niillä harvinaisen jumiin. Selkä oikeni ja jumit hävisi leirin aikana.

Erona edellisiin leireihin oli kyllä fiilis. En ollut ihan rättipoikkipuhi vaikka väsyttikin. Kunto parantunut selvästi ja ehkä osaan syödä vihdoin tarpeeksi.

Hyvin ne pari pyörää meni Fordin kontiin muiden kamojen kanssa :D

Tunnin uinti oli vielä lopuksi ja siinä puristettiin loputkin kropasta. Kaikesta huolimatta fiilis oli ihan hyvä. Lihakset oli kyllä käytetty loppuun :D 

Kiitos Veera kuvasta, kun ollaan vielä leirin lopuksi syömässä. Kaikki näyttää kyllä siltä, että jotain on tullut tehtyä ;)

Oli ihan mahtava leiri jälleen! Taas on treeni-into huipussaan ja oli kiva tavata taas uusia ihmisiä ja nähdä kavereita pitkästä aikaa :) Oli mukavaa ja toivottavasti nähdään kevään leirillä, viimeistään, ja toivottavasti leiri pidetään.

Leirin jälkeen onkin ollut hyvää koomailua... Nukahtelin autoon, sängynlaidalle kotona, mutta onneksi vasta sen jälkeen, kun olin saanut kaikki mukana olleet kamat pyykkiin. Nyt sitten vaan pikku hiljaa palautumista ja taas mennään :)

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Onnea, epäonnea ja vaihteeksi wattbike kisa

En ehtinyt pitkälle, kun alkoi jo väsymys painaa. Koko viikko meni ihan koomassa ja töiden jälkeen päikkäreille, että jaksoin edes jotenkin päivän treenit. Perjantaina ei sitten auttanut enää sekään. 

Maanantain huilasin. Tiistaina oli epäonnea, kun tapahtui toinen "kerta se on ensimmäinenkin", kun putosi puhelin vessanpönttöön töissä. Ai että kiukutti, kun luulin jättäneeni sen työpöydälle, mutta olinkin epähuomiossa lähtiessäni vessaan laittanut sen takataskuun. Kilinkops ja ihmettelin mikä se oli. Avaimet? Ei. Katson pönttöön, enkä heti edes tajunnut mikä siellä oli, kun en tiennyt kapineen olevan edes mukanani... Ai sitä raivoa ja huutoa iski niin kiukku omaa harvaa päätä kohtaan ja koitin kaikin keinoin pelastaa laitetta. Purin palasiksi ja kuivatin koko päivän silicageelikuulien seassa, mutta näytti siltä, että jotain kärähti näytön kytkennöissä.

Illalla koitin loiventaa kiukkua tunnin juoksulenkillä, mutta se, että vara iPhone pimeni 3 km kohdalla, kun ei siinä kestä akku kylmässä ja musiikki loppui, ei ollut ihan omiaan parantamaan fiilistä... Juoksu kulki kyllä muuten ihan kivasti.

Keskiviikkona poljin reilun tunnin. Torstain uinnissa tuntui väsymys jo niin pahasti, että ei siitä uimisesta meinannut tulla mitään. Olin ihan voimaton. Sätkin kuitenkin koko ohjelman läpi. Perjantaina päikkäreiden jälkeen luovutin, kun olo oli niin ryytynyt. Kieleenkin sattui, joka vastaa minulla kurkkukipua. Oli oikeasti pakko jättää uinti väliin. Ajattelin myös lauantain wattbike kisaa ja ensi viikonloppuna olevaa leiriä. Ei nyt parane sairastua.

Päätin siinä sitten illalla koittaa mitä vanha hyvä Lumia 930 sanoo. Se toimi! Ja toimii edelleen. Entinen luuri se on kuitenkin, kun kerran kastunut. Ehkä sillä nyt vielä pääsee siihen asti, että työpuhelin valikoimiin tulee uusi 950. 

Lauantaina oli Keravalla Pyöräliike Lundbergin tiloissa wattbikella 4 km kisat. Lähdin taas aika soitellen sotaan, mutta lopputulos oli hämmentävän hyvä. Paransin aikaani vuoden takaisesta 22 s. 5:59,57 oli siis lopputulos. Olin ihan onnessani, koska pääsin vihdoin alle kuuden minuutin. 

Alla pari videoo. Ensimmäinen startista ja jälkimmäinen hidastettuna viimesiltä metreiltä. Se on varsin koominen. Itseäni ainakin nauratti, kun ei ole aavistustakaan mitä siinä manasin. Teki vaan niin pahaa.



Tämä päivä mennyt kauhean aktiivisesti. Juoksin uimaan Rajamäelle eli 10 km ja uin päälle vielä pari kilsaa. Sitten piti vielä siivoja ja tiskata ja pestä pyykkiä ja... Nyt voi onneksi mennä nukkumaan. 

Puolessavälissä matkalla uimaan

Nyt pitää vähän keventää alkuviikosta, kun viikonloppuna on leiri Pajulahdessa :) Ihan huippua!

maanantai 7. joulukuuta 2015

Hukassa

Ihana viikko ollut, kun päässyt taas treenaamisen makuun. Tuntuu edelleen hullulta, että entinen sohvaperuna lähtee vapaaehtoisesti tuuleen ja sateeseen juoksemaan ja kaikkea muuta. En ehkä ole kuukauden päästä enää niin pirtsakkana, mutta tätä tämä nyt on hyvin pitkään. Oma valinta :)

Viikon aloitin pyöräilemällä tunnin. Se ei sinällään ollut vielä mitenkään erikoista, mutta tämän ensimmäisen viikon ei ole tarkoituskaan olla vielä mitenkään tajuntaa räjäyttävä.

Ihan mahtavaa päästä "rutiiniin" takaisin

Tarkoituksenani on nostaa joka viikko treenimäärää yhteensä 45 min. Eli juoksuun ja pyöräilyyn aina 10 min lisää/treeni viikottain. Viikonlopuille ajoitan myös pitkän juoksun ja pyöräilyn. 

Tiistaina oli jälleen helpottava hieronta. Varpaatkin ovat olleet sen jälkeen paremmat ja jalat ylipäätään. Ainakin vähän aikaa :D

Keskiviikkona lähdin juoksemaan rapsakassa pikku pakkasessa 45 min. Korjatessani oikean vammajalan askellusta sain selkäni aika pahasti jumiin. Se kosti sitten seuraavana päivänä kipuilemalla pahasti ja torstain uinnissa ei meinannut henki kulkea, kun oli kiristävä vanne munuaisten korkeudella. Ihan karmeaa. Teräsmies sai onneksi selkää hieromalla vähän paremmaksi uinnin jälkeen.

Perjantaina käväisin uimassa uudestaan parin kilsan setin. Ja jos torstaina uidaan kovaan, niin perjantaina koitan uida matkaa ehkä vähän rauhallisemmalla tempolla.

Lauantaina oli yhden serkun ylioppilasjuhlat, niin juoksu meni sitten iltaan. Tunnin juoksuin tuulessa ja sateessa. Ihan karmea sää, mutta juoksin hymyillen. Kunnes... 6 km kohdalla huomasin, että oikeasta ranteesta puuttuu jotain. Järkytyin niin pahasti, että pysähdyin ja tuijotin vaan puuttuvaa avainranneketta. En voinut ymmärtää miten se olisi voinut pudota, koska on sen verran hankala saada käteen tai pois. Juoksin takaisinpäin ja koitin katsella, jos sitä näkyisi, mutta alkoi tulemaan jo kylmä, kun olin jo niin märkä, niin lähdin takaisin kotiin päin melko epätoivoisena. Olin jo ihan vakuuttunut, että en ole edes ottanut sitä mukaani, kun en vaan voinut ymmärtää miten se olisi voinut lähteä. Mutta ei sitä kotoakaan löytynyt, niin teräsmieskin kävi sitä vielä etsimässä...

Sunnuntai alkoikin mukavasti 8 km kävelyllä tuulessa ja sateessa, kun lähdin etsimään kadonnutta avainta päivänvalossa... Harmitti vähän siinä kohtaa, että tuli juostua niin pitkä lenkki :D Näköjään piti tulla se "kerta se on ensimmäinen" tässäkin, kun avaimen hukkaa... Ei löytynyt. Teräsmieskin koitti uudestaan. Ei löytynyt ei. Ihme juttu.

Poljin vielä 2 h wattbikella peekoota ja väsäsin itsenäisyyspäivän kunniaksi pihvit. Vähän tuntui pitkästä aikaa parin tunnin treeni pitkältä ja raskaalta, mutta menihän se ja hiki tuli. Ehkä ensi kerralla helpompaa :)

Ensi viikolla vähän enemmän treeniä ja 4 km wattbike kisat Keravalla.