sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

12 viikkoa

Sen verran on aikaa ensimmäiselle puolikkaalleni Sastamalassa. Ei niinkään ehkä jännitä, mutta odotan innoissani! Sitä ennen on onneksi ne pari sprinttiä missä voi hakea taas tatsin kohdilleen talven jälkeen.

Toinen kevyehkö viikko on mennyt mukavasti. Maanantain 4 km uinnin jälkeen kykenin liikkumaan keskiviikkona taas. Aloitin dynaamisella venyttelyllä, n. 20 min, ja sitten kävin juoksemassa reilun 6 km nousevalla vauhdilla, mutta en juuri aerobista kynnystä kovempaa mennyt. Ihan jees, mutta karmea tuuli meinasi viedä lippiksen päästä.

Torstaina baletissa meni mukavasti. Varpaat kärsivät, mutta nyt ne eivät kipeydy enää niin pitkäksi aikaa. Kaikkeen tottuu näemmä. Tankoon en mennyt, kun huomasin, että tanssikalsarit olivat jääneet kotiin... Hitusen harmitti. Ihan muita ajatellen en normi kalsareissa viitsi mennä :D

Perjantaina menin uimaan märkkärillä. Alkuverran aikana kävi niin hartioihin uiminen, että vähän tuli sellainen olo, että jaksankohan koko matkaa... Se meni onneksi ohi aika nopeasti. Tottumattomuutta taas. 3 km setti tuli uitua ja siinä pyristellessäni tuli sellainen olo, että nyt pitää saada jotain muutettua, kun ei tunnu enää vauhti lisääntyvän vaikka kuinka uisin ja heti, kun otan potkut mukaan syke nousee. Pyysinkin vähän apua ja sitä sainkin. Uintiin tuli ihan eri fiilis. Odotin innoissani tämän jälkeen, että pääsen taas uimaan.

Metsäretkeltä
Lauantai alkoi koiran ja teräsmiehen kanssa kävelylenkillä metsään. Oli niin ihana sää. Lisäksi pääsin myös ulos pyörällä. Eläimistä tuntuu varmaan ihan samalta, kun ne pääsevät talven jälkeen ensimmäistä kertaa ulos. Olin yhtä hymyä. Ajoin fiilistellen entistä normilenkkiä, josta on nyt tullut lyhyt, 18 km, kunnes sain niin yllättäen seuraa, että meinasin kaatua :D Mieshenkilö tuli rinnalle ja tervehti, mutta selvisin hämmästyksestä kunnialla ja sain jopa tervehdittyä takaisin. Siinä sitten juteltiin ja ajettiin hävyttömästi rinnakkain. Kaverilla oli menossa vähän pidempi kevyt lenkki, olikohan jo yli 100 km, jos ei, niin lähelle ainakin. Ajoin sitten vähän pidemmän kautta, kun kerrankin oli juttuseuraa ja pyörä kulki. Nooh ei siihen lyhyeen lenkkiin tullut kuin 4 km lisää ja kivaa oli :)

Teräsmies yllätti ja tuli kuvaamaan
Tänään piti mennä uimaan... Mutta kävikin niin eilen koiran kanssa, että se sai päähänsä jotain mystistä, kun näki toisen koiran takana, ja minun piti vetää sitä kaksin käsin perässäni reilu sata metriä, että vältytään rähinältä. Lenkin jälkeen ei meinannut oikea käsi enää nousta. Se taisi vähän revähtää. Tosi kiva, kun oli vielä oikea käsi. 

Käytiin sitten lemmikkimessuilla ja vaikka-mitä-muuta messuilla. Pienoismallit ym oli toinen varsin mielenkiintoinen osasto. 

Melekonen legolinna

Ja lohikäärmevuori

En edes tiennyt tällaisten olemassaolosta. Huikeita.
Huomenna hierontaa ja sitten voikin aloittaa Triathlonhaasteen kakkostason ohjelmalla valmistautumisen puolikkaalle. 10 h treeniä ensi viikolle, huh!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti