perjantai 17. lokakuuta 2014

Ihan väsynyt

Ei ollut helppo viikko töissä juoksun jälkeen. Maanantai meni ihan harakoille, kun en saanut nukuttua. Makasin vain koko yön lopen uupuneena silmät kiinni ja mietin vaan välillä miksi ei tule uni. Olisi pitänyt vetää heti levyksi, kun pääsi kotiin sunnuntaina, eikä alkaa siivoamaan. Nukuin sitten maanantain kotona johonkin kahteen asti ja olin koko päivän ihan pihalla. Tiistai ei ollut paljon parempi, vaikkakin nukuin sentäs seuraavana yönä ihan maukkaasti.

Tiistaina menin väsymyksestä huolimatta suunnistamaan, kun ei ole enää montaa kertaa jäljellä ja piti saada vähän liikuntaa. Viideltä, kun lähdettiin metsään ehdittiin melkein valoisalla takaisinkin. Olin vaan melko väsynyt, kun heti, jos syke meni yli 120 tuli vähän paha olo ja kylmä hiki. Aika pitkälti vaan kävelyä oli se retki. Eikä edes satanut, vaikka mennessä satoi kaatamalla. 

Yhdellä rastilla oli jotain erikoista

Ympäristörikos aka avaruusbanaani jo syntyessään
Keskiviikkona uskaltauduin uimaan pitkästä pitkästä aikaa, kun kaveri houkutteli Keravan mastersseihin. Olin vähän kauhuissani, että pärjäänkö sellaisessa seurassa, vai hukunko heti kohta, mutta siellä olikin kivaa! Uinti sujui hämmentävän hyvin, vaikka olikin pieni tauko välissä. 25 m allaskin tuntui jotenkin ihan kauhean lyhyeltä ja piti kysyä oikein kaverilta, että "onko tää oikeesti 25m?". Näin ne matkat vaan lyhenee.

Uitiin lähinnä rintaa ja vaikka mitä yhdistelmiä siitä, mutta ei vieläkään oikein kunto kestänyt. Puhallutti ja tuli huono olo. Ei sentään enää ihan yhtä nopeasti kuin oli tullut suunnistaessa, mutta tuli kuitenkin. Koitin uida voimieni mukaan tunnin ja ihan hyvä oli treeninä. Käsissä ja kyljissäkin tuntui vähän seuraavana päivänä. 

Syksyn väriloistoa
Torstaina oli tuttuun tapaan baletti. Vähän taas huoletti jaksamisen puolesta, mutta nyt menikin jo ihan mukavasti. Jaloissa ei tuntunut pahasti ja sain aika hyvin pidettyä jo kropan kasassa niin, että pysyy tossun kärjilläkin kohtalaisesti. Nivuset/etureidet taitavat vain olla vähän jumissa, kun niissä on tuntunut vielä tänäänkin. Pitäisi jaksaa vaan venytellä...

Ja tänään tein SEN taas! Menin salille. Jännitti miten käy, kun viime viikolla en kävellyt kunnolla kolmeen päivään sen jälkeen. Noh tein ihan saman setin kuin viikko sitten ja nyt ei tuntuneet 30 kg kyykkysarjatkaan niin pahalta. Pystyn edelleen jopa kävelemään. Voisi mennä sunnuntaina tekemään B osion ohjelmasta.

Väsynyt saleilija
Käsittämätön väsymys vaivaa. En tahdo saada silmiä pidettyä kunnolla auki. Taidan olla edelleen ihan yliväsynyt. Aktiivisuusmuistutuksiakin on tullut kellolta tällä viikolla varmaan yhtä paljon kuin koko viime kuussa yhteensä... Harmillista. Hämmästyksekseni sain kuitenkin aamulla Omegawavelta arvosanaksi 10. Taisi olla jo toinen ihan lähiaikoina ja kolmas koko vuonna. Henkisesti siis ok, mutta fyysisesti ihan puhki.

Huomenna menen aamusta I love me messuille rakastamaan itseäni :D Saa nähdä tulenko kuinka monien silaritarjouksien ja suihkurusketusten ym. itsensä ehostamisten kanssa sieltä kotiin. Jos totta puhutaan ei aavistustakaan mitä kaikkea siellä oikeasti on, mutta sen takia pitääkin mennä tsekkaamaan ^_^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti