sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Ei niin hyvä viikonloppu

Eilen oli koko vuoden odottamani sprintin SM kisa. Olihan se, minä vaan en osallistunut. Aamuyöstä heräsin jo siihen, kun meinasin tukehtua varmaan omaan kieleeni. Kurkku oli todella turvoksissa ja kipeä. Itku silmässä lähdin kaivelemaan duacteja, että alkaisi taas henki kulkemaan. Ajattelin jo siinä vaiheessa, että ei taida tulla kisoja. Sain kuitenkin ihmeen hyvin nukuttua koko yön tästä huolimatta.

Aamulla heräsin puoli yhdeksän aikaan miettimään miltä minusta tuntuu. Ei tuntunut kauhean hyvälle. Särki ja kolotti varmaan joka lihasta mitä kropasta löytyi. Päätäkin särkin, mutta onneksi ei ollut nenä tukossa. Mittasin kuumeen, ei ollut. Sitten mittasin Omegawavella nähdäkseni miten huonossa kunnossa ollaan. Ei ollut hyviä lukemia.

Leposykekin vähän turhan kova
Onneksi vilkaisu ulos ikkunasta vähän laimensi suunnatonta harmistuksen määrää, jonka tämä sairastuminen aiheutti. Järkyttävä tuuli ja ei niin kamalan lämmin ilma. Jos sää olisi ollut kuin tänään, olisin varmaan piiloutunut koko päiväksi peiton alle mököttämään. Raahauduin kuitenkin iltapäivällä katsomaan perusmatkan lähtöä ja nappasin muutaman kuvan. Pari tuntia jaksoin kärvistellä kylmässä, sitten piti lähteä kotiin.

Miehet lähti ja naiset lämmittelemässä
Ensimmäiset miehet lähestyvät rantaa ekalta kierrokselta





Tänään käytiin katsomassa Vanajanlinnassa, kun Lasse lähti kesän ensimmäiseen kisaansa. Oli ihan kiva päivä huomattavasti paremmassa säässä, tapasin mahtavia ihmisiä, uusia ja vanhoja tuttavuuksia ja tunnelma oli loistava. Kisa oli jännä katsoa, kun pyöräily oli niin lyhyellä lenkillä, niin vauhtia riitti koko ajan, juoksussa sama juttu. 


Uinnin lähtö ja niin kaunista

Sinne menivät

Ensimmäinen poiju

Rantaa kohti

Lasse

Matti Hurula

Taas Lasse

Kuvia en saanut kauheasti otettua, kun en pysty kannustamaan ja kuvaamaan samaan aikaan :D Koko ajan oli puhelin kädessä, mutta kuvaaminen unohtui. Voimat loppuivat taas kesken ja piti lähteä kotiin ennen kuin kaikki olivat edes päässeet maaliin. Harmi, mutta kipeänä oleminen on tylsää. Ei varmaan tarvitse huommenna mennä töihinkään, jos tällaisena jatkuu.

Tulee taas ikävä tauko treeneihin ja kahden viikon päästä pitäisi jaksaa vääntää Kiskolla elämäni ensimmäinen perusmatka. Uinti jännittää eniten, kun olen tällainen narukäsi. Kyllä se varmaan menee, mutta miten, on sitten eri juttu. Pullukka runiinkin on enää vajaa kuukausi. Pitää varmaan vähän vähentää pyöräilyä ja juosta enemmän. Toivottavasti jalat kestävät. 

8 kommenttia:

  1. Voi kurjuus, paranehan pian! Kyllä se kunto on jo perusmatkalle rakennettu, lepäile tämä tauti kunnolla pois niin olet iskussa kahden viikon päästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin aivan, ei siitä viimehetken räpiköinnistä hyödy enää mitään. Toivotaan vaan, että se kunto riittää!

      Poista
  2. Tosi harmi toi sairastumisesi. Mutta onneks kisoja on kesä täynnä tai siltä ainakin musta tuntuu. Lasse veti hyvin. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy nyt vaan löytää jostain se vähän kadonnut kisafiilis, kun meni päätavoite tuossa, niin eiköhän tämä taas tästä. Lasse on terästä :D

      Poista
  3. Pikaista paranemista! Ymmärrän harmituksen, mutta onneksi koko kesä on täynnä erilaisia kisoja. Buukkaamaan vaan uutta kisaa ennen kuin täyttyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä tässä toivon :) Täytyy vaan keksiä uusia tavotteita tälle kesälle, että saa sen motivaation samanlaiseksi. Kisat on onneksi tälle kesälle jo varattu.

      Poista
  4. Multa kans on parit kisat jääny väliin, kun ei oo ollu terve. Harmittaa, mutta onneksi tulee uusia. Pikaista paranemista, niin Kiskolla on sitten voimaa ja tahtoa mennä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näemmä tällaisen kisan missaamiseen tarvitsee vähän enemmän aikaa, että pääsee siitä pettymyksestä yli. Tänään on alkanut jo tuntumaan vähän paremmalta iltaa kohti sen ja voinninkin suhteen. Eiköhän sitä Kiskolla mennä taas :)

      Poista