perjantai 13. huhtikuuta 2018

Hengissä ollaan

Olin kirjoittamassa jo pari viikkoa sitten, mutta sitten alkoikin varsinainen piinaviikko. Mikään ei ole varmaan pahempaa kuin perheenjäsenen sairastuminen vakavasti. Teräsmies ei nimittäin ollut helmikuisen mahataudin jälkeen missään vaiheessa ihan terve ja viikko ennen pääsiäistä alkoi vointi huononemaan pahasti. Se on synkkää katseltavaa, kun iso mies on kivusta kaksinkerroin. Sairaalareissuksihan se sitten lopulta meni, joka kesti melkein viikon. 

En ole varmaan koskaan elämässäni joutunut kokemaan tuollaista stressiä. Olin sen tiistain ihan shokissa, kun teräsmies joutui sairaalaan ja odottelin kauhuissani lisätietoja. Onneksi äitini tuli auttamaan keskiviikkona, koska olisin ollut varmaan itsekin muuten sairaalassa seuraavaksi. Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että työpaikkanikin päätti aiheuttaa lisää stressiä samalla viikolla vielä.

Jahas mitäs täältä löytyy

Olen nyt viikon koittanut toipua ja tuon piinaviikon rasitus näkyy edelleen korkeahkona leposykkeenä. Ehkä osasyyllisenä on myös melko jumissa oleva yläkroppa, kun jouduin hoitamaan aika pitkälti Akselin nostelut ja muut, kun ei äitimuoria nyt viitsinyt kauheasti rasittaa. Maanantainen LPG käsittely ja muu hoito Maijun käsissä helpotti kyllä tilannetta huomattavasti ja olen nukkunut nyt useamman yön paremmin.

Treenannut olen koko ajan itseäni kuunnellen. Sykkeet ovat tavallista korkeammalla edelleen vähän, mutta parempaan päin. En olisi varmaan edes selvinnyt ilman treenejä, koska kun pääsin keventämään ahdistustani raikkaaseen ulkoilmaan, niin ei tuntunut enää niin pahalta. 

Äärimmäinen stressi toimii myös laihduttajana, koska mahamakkara kutistui melkein pois viikossa. En silti suosittele koittamaan... Nyt pitäisi taas löytää säännöllinen ateriarytmi minkä olin onnistunut saamaan päälle ja paino oli alkanut laskemaan, mutta nyt mennään taas ylöspäin. Ohjelmisto on siis edelleen ihan sekaisin. Olisikin niin helppoa kuin koneiden kanssa, että asentaa vain uudelleen.

Ensimmäinen pyöräilykin tuli tehtyä lämpimässä kevätsäässä

Onneksi on kuitenkin Akseli. Päiviemme valo :D Hän on oppinut nyt itse nousemaan seisomaan ja sitä pönötetäänkin nyt joka paikassa ja koko ajan. Vähän tulee jo askeleitakin. Kävelykärryllä hurjastellaan ympäri taloa ja paukutetaan kaikkia laatikoita ja luukkuja mihin ylettyy. Portaatkin on kiivetty yläkertaan jo muutaman kerran. Kyllä voi olla pienessä ihmisessä energiaa ja kova tahto. 

Yhdeksän viikkoa Kuusijärven sprinttiin, mutta ei tässä voi muuta kuin tehdä parhaansa. Stressiä koitan olla ottamatta kisoista, mutta helpommin sanottu kuin tehty :D Märkkäriäkin pitäisi uskaltaa sovittaa, että tiedän mahdunko siihen jo kunnolla. Ei vaan ole vielä saanut kerättyä itseään siihen...

Kesää kohti siis kovalla vauhdilla :)

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Taas sairastetaan

Ehdinpä tässä viikon treenaamaan mahataudin jälkeen ja kerran hiihdin viime viikolla, kun taas iski. Akseli valitti viikko sitten lauantai-sunnuntai välisen yön, kun meni nenä tukkoon. Mitään pahempaa ei tullut ja ajateltiin, että johtuu varmaan hampaista... Tulikin taas yksi ylös ja nyt on jo seitsemän hammasta.

Tiistaina vaihdoin treenin vapaaseen, kun teräsmies alkoi osoittamaan sairastumisen merkkejä. Itse olin vielä ihan terve. Keskiviikkona kävin hiihtämässä, kun torstaina näytti satavan pitkästä aikaa lunta ja puiston latua ei kauhean useasti ajeta.

 
En kyllä pystynyt syömään kahdeksaa päivässä


Torstaina olin sitten itse ihan raato. Aloin napsimaan kaksi viikkoa aikaisemmin ostamiani sinkkitabletteja, kun sillon oli ollut kaktus kurkussa ennen mahatautia. Tabeltit maistuvat kamalilta, kuivattavat suun ja jättävät vielä pahan maun suuhun, mutta taisivat toimia, kun en tullut kamalan kipeäksi. Treenaamiseen ei ole kuitenkaan vieläkään tullut lupaa.

Messutunnelmissa


Kaiken tämän sairastamisen synkistämänä melkein unohtui, että käytiin koko perheen voimin Goexpossa. Messut olivat mielestäni parantuneet hivenen parista edellisestä vuodesta. Ne olivat jotenkin selkeämmät ja siellä vierähtikin melkein huomaamatta kolme tuntia. Ostin sieltä vihdoinkin ensimmäiset pitkälahkeiset pyöräilyhousut Velo&Oxygenin pisteeltä, kun niin edukkasti sai. Olisin ostanut vaikka mitä, kun siellä oli kaikkea ja oikeita kokojakin, mutta sitten se ei olekaan enää niin edullista... Täytyy tässä nyt pitää tiukkaa talouskuria vielä.

Perjantaina mahtui kulkemaan kivasti rattaiden kanssa


Jotenkin tuntuu, että nuo kovat pakkaset vaikutti omaan terveyteen negatiivisesti, kun aina oli treenin/ulkoilun jälkeen hegitysteissä ikävä fiilis ja enemmän tai vähemmän jäässä vaikka miten puki. Että ei se nyt oikeastaan ihme ole, että tulin taas kipeäksi. Onneksi nyt tuntuu kuitenkin tuota kevättä pukkaavan.

Messujen jälkeen lenkillä oli taas ihan järkyttävän kylmä


Täytyy tässä nyt keskittyä vaikka kehonhuoltoon ja hyötyliikuntaa tulee päivittäin, kun työntelee Akselia rattaissa. Olin taas unohtanut miten raskasta se on sohjossa...

Seistäkään ei osaa vielä oikein, mutta portaita pitäisi kiivetä


sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Raskaudesta palautuminen

Nyt uskallan kirjoittaa tästä, koska koen palautuneeni nyt vihdoin kokonaan. En tiedä onko se vaan sitä, että on tullut vuoden vaihteesta asti nukuttua enemmän tai ehkä paremmin, kun Akselin yösyömiset loppuivat vissiin uuden sängyn ja patjan myötä kuin seinään. Ei ne yöt vielä kuitenkaan ihan kokonaisia ole, kun pikku ukkeli pyörii itsensä ties mille mutkalle sängyssä ja sitten huudetaan apua. Ja vaikka nukkuisikin koko yön, niin itse en osaa vielä oikein. Hätkähdän välillä kuuntelemaan ja käyn yleensä silloin vessassa ja tarkastamassa tilanteen. Ei sille vaan voi mitään.

Akseli saavutti viime maanantaina 9 kk ja jäin miettimään, että raskaus kestää saman verran. Melko pitkä taival jo siis takana kieltämättä. Puolitoista vuotta ollut jo olemassa periaatteessa. On myös sanottu, että toipuminen kestää suunnilleen saman ajan ja omalla kohdalla se on aika lailla pitänyt kutinsa. Vaikka imetys loppui jo 5 kk kohdilla vähän huomaamatta, niin hitaasti hormonien vaikutus näemmä loppuu. 

Kylmää, mutta kaunista ollut ulkona

Suunnilleen kuukauden verran olo on parantunut ja tuntuu, että pää alkanut toimimaan taas paremmin. Jaksan treenejä paremmin ja jatkuvat mystiset lihaskivut ovat alkaneet katoamaan. Olen alkanut jopa uskomaan itseeni, että ehkä en olekaan niin surkeassa kunnossa. Ei ole moneen viikkoon tarvinnut enää iltaisin ottaa särkylääkettäkään. Oli nimittäin sellaista, kun menin nukkumaan ja lihakset jäähtyivät, niin alkoi särkemään ja nykimään. Särkylääke oli ainut millä sain kropan rauhoittumaan ja pystyin nukkumaan. Toivottavasti ongelmat satulan kanssakin alkavat nyt olemaan historiaa, kun muuten olen pulassa.

Siinä oli yhden aamun hyytävät lukemat

Nyt en ole nyt päässyt tekemään mitään, koska taas edellisen postauksen jälkeen tulin kipeäksi... Ehdin käydä vielä hiihtämässä todella timanttisen tunnin hiihdon ja sitten oli kolme päivää kurkunpää taas hellänä. Noh, se olisi ollut siinä, mutta viikko sitten iski infernaalinen mahatauti. 12 vuotta edellisestä ja ei kyllä ollut ikävä. Kamala kuumekin vielä. 

Oli ihan törkeän hyvä hiihto puolitoista viikkoa sitten ennen pakkasia. Pikkasen plussalla, niin nuo sukset luistivat kuin unelma ja oli hyvä fiilis itselläkin, vielä.

Teräsmies sairastui "onneksi" vasta vuorokaden myöhemmin. Olisi ollut lapsi parka ihan heitteillä, jos oltaisiin oltu yhtäaikaa, kun en pystynyt edes murkulaa nostamaan ilman, että alkoi puskemaan kummastakin päästä tavaraa ja ei kyllä ollut oikeastaan voimiakaan. Taidettiin saada tauti kuitenkin perheen pienimmältä, joka ei pahemmin oireillut. Löysä vatsa ja kiukuttelu meni tulevien hampaiden piikkiin, joita niitäkin ilmestyi alhaalle siinä yksi.

Filtteri läpi sairastamista. Todellisuus oli liian karua katsottavaa.

Melkein kaksi vuorokautta meni syömättä ja sitten oli ruokahalu ihan hukassa useamman päivän. Kaksi kiloa lähti painostakin. Nyt vasta on oikeasti normaali olo. Syönyt, juonut ja levännyt tarpeeksi. Mitä nyt nukuin taas niskani ihan solmuun toissayönä.

Sen verran pitää narista säästä vielä tähän loppuun, että onhan se kiva, kun pääsee nyt hiihtämää ja luistelemaan ym., mutta voisi olla 10 astetta lämpimämpää, jos minulta kysytään.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Juosten ja hiihtäen

Nyt on talvi ja ollut jo melkein kaksi viikkoa täälläkin :D Se tietää sitä, että olen päässyt hiihtämään vihdoinkin! Pyörin edelleen tuossa puolentoista kilometrin "lasten" ladulla, koska se on ihan tarpeeksi haastava itselleni ja lähellä. Tuntuu pöhköltä lähteä treenaamaan autolla kauemmaksi, jos ei ole ihan pakko. Ja pitäähän sitä käyttää lähipalveluita muutenkin. 


Tammikuulta reilun viikon välein maisema. Meinasi jo usko mennä talveen.

Sen lisäksi olen juossut kaksi ja kolme kilometriä tunnin pyöräilyn päälle kahtena perjantaina. Naapurin matolla kylläkin, koska koitan välttää sellaista minkä tiedän altistavan itseni sairastumiselle. Juoksu talvella pyöräilyn päälle on yksi niistä asioista. Onhan se matolla juokseminen aina vähän mitä on, mutta toisaalta pystyn analysoimaan juoksuani, jaksamista ja tekniikkaa paremmin kuin luonnossa. 

Ensimmäinen juoksu pari viikkoa sitten vähän jännitti. Laitoin Hokan Huakat jalkaan, koska halusin vaimennusta. Matkana oli 2 km ja olin pyörällyt tunnin ensin. Olihan se vähän rankkaa, kun kroppa oli unohtanut aika hyvin mitä se juoksu on, vaikka olen juossut niitä pieniä pätkiä. Ensimmäisen 200 m jälkeen aloin miettimään, että loppuisi jo... Seuraavana päivänä se vasta tuntui mitä tuli tehtyä.

Reilun vuoden jälkeen enismmäinen pidempi juoksu

Viime perjantaina juoksin 3 km ja se meni jo huomattavasti paremmin, koska vasta puolentoista kilometrin kohdalla alkoi jalat painamaan ja vähän askel laahaamaan. Ja taas seuraavana päivänä tiesi juosseensa. Muistin taas miksi alussa käytin niin paljon kompressiovaatteita. Ne estää löysän hölskymistä tehokkaasti ja vähentää niin kipuja. Ne on vaan niin nihkeitä vetää hikiseen nahkaan...

Perjantaina tulee kaksi viikkoa myös siitä, kun tuohon frisbeegolf puistoon tehtiin vihdoinkin se latu. Olin tietysti heti lauantaina hiihtämässä. Taisin vielä olla ensimmäisiä ladulla ja hetken näin toisen hiihtäjän eli aika yksin sai mennä. Vähän paistoi nurmikko muutamasta kohdasta vielä, mutta sekin korjaantui seuraavaan keskiviikkoon mennessä, kun satoi vähän lisää lunta. Ja eläkeläiset pitivät ladun hyvässä kunnossa :D

Uudenkarhealla ladulla

Aloin miettimään siinä hiihtäessäni, että vihdoinkin nämä 2012 teräsmieheltä joululahjaksi saamani sukset alkavat tuntumaan monoineen hyvältä. Oli pakko tutkia paljonko olen hiihtänyt niillä nyt ja lukema oli sen tämän talven ensimmäisen hiihdon jälkeen 116 km... Eli ne on vihdoinkin sisäänajetut.

Viikko sitten keskiviikkona oli sitten taas melko nihkeää meno, mutta se selittyi sillä, että löysin varmaan päivän kylmimmän hetken hiihtää, kun pakkanen kiristyi -14. Olikin vähän kylmän tuntuista... Ihmettelin tätä myös valmentajalle, koska lauantaina oli luistanut niin hyvin ja hän kertoi, että nuo nanopitopohjasukset ovat nollakelin vehkeet. Valmentaja myös infosi, että niitä kannattaa putsata välillä voiteenpoistoaineella, koska pohjiin kertyy muiden voiteet ym. sittua ladulta. Lisäksi ostin Hyvinkään intersportin kauppiaan suosituksesta jäänestoa. 

Tää on niin kiva, ketjut on kans, mutta ne koitetaan blokata
 
Lähdin sitten lauantaina hiihtämään taas puoltatoistatuntia puhtain suksin. Voi varjele. Sukset olivat ihan eri tuntuiset ja ne luistivat taas, mutta myös lipsuivat... Jonkun aikaa sudin siinä menemään hiki päässä ja sitten alkoi vähitellen pito palautumaan. Oli aika rankka hiihto... 

Hiihto on tehnyt kyllä ihan hiton hyvää kunnolle ja juoksuakin lisätään vähitellen koko ajan enemmän ja kyllä siihen taas tottuu. 

Oli vihdoinkin niin hyvä pyöräily, että viitsi ottaa kuvankin

Satulan kanssa olen edelleen ihan kujalla, mutta olen alkanut jo epäilemään, että vika oli sittenkin minussa. En oikein tiedä missä. Epäilen ylimääräistä massaani ja se ei istu oikein mihinkään väliin niin sanotusti, koska nyt kun olen laihtunut, vaikka se ei painossa näy, niin vaatteet sopii paremmin, niin puolentoistatunnin pyöräily sunnuntaina meni aika kivuitta. En keksi mitään muuta mikä olisi muuttunut.

Maanantain lepopäivän kruunasi LPG Hyvinkään Selkäklinikalla
 

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Lepoa

Viisi viikkoa sai vääntää menemään, kunnes armahdettiin lepoviikolla :D Alkoikin jalat olemaan jo vähän finaalissa, kun ei meinannut enää viimeisestä pyöräilystä viime sunnuntaina tulla mitään. Jalat eivät vain enää oikein jaksaneet liikkua, vaikka kuinka yritti.

Hiki kyllä tuli vaikka jalat ei jaksaneet ihan täysillä enää

Tälle viikolle oli kolme treeniä. Tunnin sauvakävely askelkyykkyineen, kävely-juoksu ja pyöräily, lankutuksia ja vastuskuminauhoja unohtamatta! Maanatain aloitin venyttelemällä pitkästä aikaa kunnolla, kun pikkumies nukkui. Illalla kävin LPG:ssä aukomassa jalkojani. Tiistaina toinen venyttelysetti taas pojan nukkuessa ekoja päikkäreitä.

Sauvakävely tuli tehtyä lumisateessa keskiviikkona. Teitäkään oltu aurattu, niin oli taas aika mielenkiintoiset olosuhteet, kun lunta oli varmaan jo 15 cm siinä vaiheessa. Toisaalta ei se kyllä haitannnut, mutta kengät kastuivat ihan läpimäriksi lopulta. Ehkä ensi kerralla voi mennä jo hiihtämään. 

Jahas... Sinne sitä piti mennä

Melko märät kengät

Ja lisää tuli koko ajan


Perjantaiksi oli luojan kiitos aurattu. Rattaiden kanssa on ollut melko raskasta taas työnnellä menemään, vaikka lumi on tuollaista puuteria. Illalla kävin juoksemassa(kävelemässä) 10 x 1,5 min. Olin taas ajatellut, että lämminhän siinä juostessa tulee ja en laittanut kuin teepaidan pitkähihaisen päälle takin alle tietty, mutta niin... Jos juoksee yhteensä 15 min ja kävelee loput 30 min, niin ei siinä ihan hirveän lämmin tule. Onneksi pääsi heti saunaan lenkin jälkeen. Vähän on vielä hukassa talven kanssa.

Alkaisi nyt tämä univelka jo vähän hellittämään, mutta kai siinä menee muutama kuukausi, kun sitä sen puoli vuotta, ylikin?, keräsi. Lauantaina jaksoin kaupassa käydä ja aamulla tuli sen verran ulkoiltua, että Akseli pääsi pulkkailemaan ensimmäisen kerran. Olin ajatellut pyöräillä, mutta ei vaan enää jaksanut, kun kotiin päästiin. Leffa tuli illalla katsottua todella pitkästä aikaa. Aamulla ehkä vähän väsytti, kun meni myöhään, mutta aivan sama tässä vaiheessa. Kaivataan vissiin jo molemmat ns. normaalejakin juttuja.

Satula show jatkuu edelleen ja nyt on taas uusi kokeilussa, kun edellisen toista mallia odottelen. Vielä ei voi julistaa mitään, kun ei tiedä istuuko vai ei. Tuskaisia tunteja pyörällä siis luvassa edelleen...

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Uskaltaakohan sitä jo huokaista

Tässä on nyt neljä viikkoa treeniä jo takana. Vähän meinaa painaa jaloissa välillä, mutta kyllä ne siitä aina tokeneekin yllättävän nopeasti. Juoksua on ollut pikku pätkiä edelleen ja muutamat vedotkin tullut jo tehtyä. Ongelmitta ei ole mennyt kuitenkaan, kun satula vaivannut koko syksyn ja jouluna hajosi nivunen, ja pää siinä sivussa, vähän kipeämmin.

Aika perussettiä on ollut eli sauvakävelyä ja pyöräilyä. Sauvakävelyn sekaan askelkyykkyjä ja ylämäkiä. Pyörällä korkeeta kadenssia ja vähän tehojakin. Ne juoksuvedot oli kyllä positiivinen yllätys yksi perjantai-ilta. 10 x 20 s muutaman minuutin palautuksilla piti tehdä. Vähän jännitti, kun ei tiennyt yhtään miten kroppa reagoi. Mietin tietysti, että ei sitä varmaan tule mentyä edes mitenkään kovaa, mutta rennosti mennään, se oli tavoite ainakin. 

Ensimmäinen oli vähän huteran tuntuinen, mutta loput meni yllättävän kevyesti. En puristanut yhtään vaan onnistuin tosiaan menemään rennosti ja juoksu rullasi varmaan paremmin kuin koskaan ennen. Kotona, kun katsoin sitten dataa hämmästyin ihan kunnolla. Ne vedot oli alle 4 min/km vauhtia kaikki. Ehkä en olekaan niin toivoton tapaus :D

Keksin tuossa myös yhdellä sauvakävelylenkillä miten siitä saa extremeä... Kaatosade, jäinen latupohja ja jyrkkä alamäki. Siinä ei paljon nastatkaan auta. Se oli kyllä muutenkin ehkä paskin lenkki olosuhteiden puolesta pitkään aikaan. 90 min ja siitä ajasta satoi kaatamalla vettä yli puolet. Olin niin märkä ja jäässä, kun pääsin kotiin. Onneksi ja onneksi ei ollut pakkasta tai olisin jäätynyt pystyyn. Tosin jos olisi ollut pakkasta sade olisi ollut lunta...

Tässä vaiheessa lenkkiä vasta melko märkä

Selvisin, mutta piti mennä metsään

Ja tämä satulahomma. 2013, kun ostin pyörän, totesin sen orkkis satulan olevan aivan toivoton tapaus meikäläisen tusoonille. Laakista osui onneksi hyvä valinta ISM:n adamo racing 2. Sillä ollaan menty aika iloisesti tähän asti. Mitä nyt pientä säätöä ollut korkeuden kanssa, kun kengät vaihtui jne. Satula on nimittäin hirvittävän tarkka korkeudesta, kun on aika leveä. Ja housuista. Tai itse olen. En tiedä oikein. No sopivat combot kun löysi, niin pystyi ajamaan vaivatta vaikka kuinka pitkän matkan. Tähän asti.

Vanha hyvä satula

Ilmeisesti perseen asetukset ovat muuttuneet sen verran, että tämä hyväksi todettu satula alkoi hiertämään vasemmalle jotenkin mystisesti. Ei auttanut vaikka pisti ykköset jalkaan. Trombosol ollut kovassa käytössä yhdessä vaiheessa ja piti ajoittaa treenejä niin, että pyöräilyt eivät olleet kauheen lähekkäin. Eikä se ollut kamalan mukavaa muutenkaan, kun koko ajan sai vähän varoa ja hieman hampaat irvessä.

Nyt on sitten ensimäinen uusi kokelas testissä. Se taitaa olla vähän liian leveä. Pitäisi vaihtaa se kapeampaan versioon. Seuraava mikä siinä voi tulla vastaan on se satulan kärki ja löydänkö rennon ajoasennon. Hirveää säätöä luvassa siis. Eli melko tuskaisia tunteja pyörän selässä ollut ja tulee vielä olemaan...

Akseli päivitys loppuun. Nuhat ja vatsavaivat taisi tosiaan enteillä hampaita, koska aaton aattona ilmestyi pienet naskalit nyt myös ylös :D Jälleen kerran havaitsin asian, kun purtiin sormeen. Nyt sitten niitä nököjä on kiva naksuttella/narskutella yhteen, mikä taas saa minut ihan kananlihalle. Ihan kamala ääni.

Äitillä on kaikkee kivaa

Jätkä oli 7 kk tarkastuksessa joulun alla rikkonut 10 kg rajan ja pituutta oli muutamaa milliä vaille 70 cm. Tosin 74 bodyt on osa jo aika pienen oloisia. Joko vaatteissa on hirvittävää vaihtelua tai jäbän keskivartalo on pidempi kuin jalat, koska housut meinaa olla pitkiä. Ollut kyllä aina niin, että leveys loppuu ennen kuin pituus :D

tiistai 19. joulukuuta 2017

Pienin askelin

Edellisen postauksen jälkeen, ette ikinä arvaa! Tulin kipeäksi. Taas. Meinasi vähän verkkarit revetä, mutta ei jaksanut repiä. Akselille tuli silloin, kun viimeksi kirjoitin, maanantaina ensin taas flunssa. Sitten itsellä alkoi keskiviikkona teräsmiehen kanssa. Samalla alkoi pikkumiehen maha löystyä. Ajateltiin sen johtuvan jostain ruuasta tms. 
 
Se keskiviikko oli kuitenkin kamala, kun toinen valittaa mahaansa ja itse on ihan raato. Torstaina teräsmieskin jäi kotiin sairastamaan, mikä oli ihan hyvä, kun sitä paskaa alkoi tulemaan kiihtyvällä tahdilla ja vaippoja vaihdettiin melko tiuhaan tahtiin... Illalla sitten selvisi todellinen syy, kun vaihdettiin vaipan lisäksi vaatteita taas ja lakanoitakin. Oksennus lensi kaaressa, onneksi kodinhoitohuoneen lattialle. Itse hajosin väsymyksen ja huonon olon takia hetkeksi ihan atomeiksi, mutta palasin pienen keräilyn jälkeen vaihtamaan niitä lakanoita. Jossain vaiheessa sain toisen oksennuksen päälleni. Siinä meni jo peittokin lapselta vaihtoon...

No kaikesta selvittiin ja muut parani, mutta minä en. Viikkoa myöhemmin hain taas antibiootit poskiontelotulehdukseen. Olin koittanut edellisenä iltana pyöräillä, kun päivällä rattaita hangessa työntäessä oli ollut ihan hyvä olo, mutta pyöräillessä alkoi ottamaan henkeen niin pahasti, että luovutin ja totesin, että ei toimi. 

Törkee keli välillä

Lauantai aamuna päivystyksessä istuessani mietin ja synkistelin, että pitääköhän perua kaikki ensi kesän kisasuunnitelmat kuitenkin, kun ei tästä taas tunnu tulevan yhtään mitään...

Resepti kourassa kotiin

Tuli käytyä hammaslääkärissäkin, kun hampaat murenee suuhun

Mutta nyt on taas viikko treenejä takana! Melkein sain kaiken tehtyäkin, mutta viikonlopun reissaamisen takia ei jäänyt aikaa yhdelle 30 min pyöräilylle enää. Koitin juoksuakin yli vuoden tauon jälkeen ja se oli ihanaa. Pieniä minuutin pätkiä, jotka oli ihan tarpeeksi, kymmenen kertaa. Kyllä, tätä lisää.


Juoksun jälkeen on helppo hymyillä

Sarvan nastalenkkarit on edelleen ihan parhaat omaan jalkaan ainakin

Eilen tuli käytyä LPGssä ja selkä on taas kunnossa. Taisin jossain vaiheessa kipeänä nostaa Akselia yöllä vähän huonosti, kun ollut selkä pari viikkoa vasemmalta niin kipeä. Syy taisi olla yhdessä kylkiluussa, joka hoidettiin nyt paikoilleen tai jotain sen suuntaista. Huomattavan paljon parempi olo, kun pystyy taas hengittämäänkin kunnolla.  

10 kg etureppu olikin aika rankkaa kannettavaa tunnin kävelyllä

Vähän laittoi kyllä taas universumi jännitysmomenttia viikkoon, kun pikkumiehelle tuli nuhan tynkää. Olin ihan kauhuissani, että ei taas... Ehkä ne on ne hampaat, kun maha on myös löysällä ja ruokakaan maistu normaaliin tapaan... Toivottavasti, kun en jaksa enää sairastaa.

Pikku pallero